Olohuone kolmesta suunnasta

Nyt luvassa vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Kaivoin pitkästä aikaa kameran esiin muutoin kuin työn puolesta. Nappasin tänään valoisalla muutaman kuvan, ja sehän tapahtuu sukkelaan, kun neliöitä on suht vähän. Tämä on tällainen kompakti maailma.  

Seuraavassa olohuone simppelisti kolmesta suunnasta. OH on pieni välitila kahden suuren huoneen välissä. Hauska ja kodikas, jonne ei mahdu mitään ylimääräistä. Kaikkia huoneita erottavat pariovet ja olohuoneessa on ikkunaerkkeri, joten valoa riittää. 

Leveät ikkunalaudat ovat ilo, niillä voin toteuttaa ehtymätöntä asettelutarvettani. Tavarat seilaavat... 

Ateneumista lähettivät Helene Schjerfbeckista kertovan kirjan, joka kuuluu uuteen Ateneumin taiteilijat -kirjasarjaan. En päässyt aikaisemmin syksyllä työkiireiden vuoksi julkistustilaisuuteen, mutta olipa ihana saada kirja näin jälkikäteen, lämmin kiitos. Ateneumissa on muuten maailman laajin, 200 teoksen kokoelma Helenen töitä.

Etätyöt hoituvat tämän vanhan pienen talonpoikaispöydän äärellä. Ikean neljän euron jakkaralle on heitetty talja. Se on nätti, mutta ergonomiassa on toivomisen varaa. Tähän täytyy saada joskus parannus. Se tulee varmasti vastaan jossain jonain päivinä, on skandinaavista vintagea tai uutta. Mutta etsimällä sitä ei löydä. 

Tämän haluaisin nähdä

Olen ensimmäiseltä koulutukseltani graafinen suunnittelija ja muutamat taidekoulut on tullut aikanaan käytyä. Mukaan opintoihin on aina lukeutunut ns. perinteisiä ja pakollisia taideopintoja; esimerkiksi kaikenmoista maalaamista, alastonmallin piirtämistä, tunnettujen teosten kopioimista, asetelmia piirtäen ja maalaten, maisemia, pilkuntarkkoja lyijykynäpiirroksia, laveita öljyväritöitä, grafiikkaa eri menetelmin, valokuvausta, taidehistoriaa jne jne...

Olen aina tykännyt aivan kaikesta, ollut kaikkiruokainen "taidekokeilija", ja yrittänyt parhaani vaihtelevalla menestyksellä. Jonkin verran töitä on säilynyt jopa näihin päiviin. 

Nyt olkkarin seinällä roikkuu yksi. Sen tehtävänantona oli aikanaan "valitse sinua kiinnostava taideteos, tutustu tyylisuuntaan, tutki miten se on tehty (tekniikat, värit, rakenne...) ja kopioi se mahdollisimman tarkasti". 

Valitsin ranskalaisen André Derainin teoksen, joka edustaa fauvismia. Tyylissä käytetään voimakkaita, todellisuudesta vääristyneitä värejä, vahvaa viivaa, ja liioiteltuja piirteitä. Muistan viehtyneeni kyseiseen työhön, koska se on silti hyvin luonnollisen näköinen. Siinä on kaikki tarpeellinen muttei mitään ylimääräistä (hyvän taiteen tärkeä kriteeri?)

Yksinkertaisuudessaan se sai ja saa edelleen ajattelemaan, kuka tuo pariisilainen nainen oli, miten päätyi malliksi, mitä teki ja kuinka eli. Oli hän kuka tahansa, niin katseessa on voimaa ja se vangitsee. Vaikken sisustamisessa ole kirkkaiden värien ystävä, tämän maalauksen voimakkaat ja  hieman murretut värit koukuttavat. 

Löysin taulun nyt muutossa taas, ja laitoin olohuoneen seinälle kokeilumielessä. Siihen jäi. Olen kehystyttänyt tämän Porissa ammattilaisella 16 vuotta sitten ja hyvä niin, sillä muuten se ei taatusti olisi enää "hengissä". 

Eräässä keskustelussa tässä taannoin tuli taide puheeksi. Lähinnä teokset, jotka ovat vaikuttaneet ja saaneet aikaan vahvoja tunteita. Kerroin muutamasta muusta ja sitten tästä. Jäimme miettimään, missä tämä alkuperäinen maalaus oikeasti edes on. Selvitin ja yllätyin. Se on ihan lähellä: Kööpenhaminassa National Gallery of Denmarkissa, museon pysyvässä kokoelmassa. Ihan pieni pakottava tarve tuli päästä katsomaan livenä - ehkä vuonna 2017? 

Tässä alkuperäinen teos:

André Derain

Woman in a Chemise, 1906

French Art 1900-1930 at Statens Museum for Kunst

TallennaTallenna

Uuden elämän joulu, stressipohdintaa ja yök joulunpunaista

En sitten ehtinyt tänne toivottelemaan hyvää joulua ennakkoon, mutta hyvää ja rauhallista joulupäivän iltaa! Kerrottakoon, että ensimmäinen joulu uudessa elämäntilanteessa on nyt takana ja hyvin se meni. 

Joulussa parasta on hyvä ruoka, kynttilöiden valomeri, kiireettömyys - vuodesta toiseen. Ja yksi mikä on ihan parasta, ollut aina, on jonkinsorttinen treenaaminen joulun aikaan. Sitäkin pääsin tänä jouluna tekemään, vaikka lapset ovat luonani. Aatonaattona ja tänään joulupäivänä kävin salilla. Salitreenissä on se hyvä puoli, että jopa ylensyöneenä se onnistuu hienosti. Painot liikkuvat livakkaan, kun kroppa on täynnä energiaa. 

Tänä jouluna pysähdyin miettimään stressiä, sitä kuuluisaa joulustressiä. En henkilökohtaisesti ymmärrä totaalisen joulustressin syvintä olemusta. Onko se suorituspainetta, näyttämisen halua, kulissia?

Jäin miettimään omaa äitiäni. En muista hänen koskaan olleen jouluna kierroksilla tai kireä. Hän on aina tehnyt, mikä on hyvältä tuntunut. Ei ole ylisuorittanut, ja on silti onnistunut omilla keinoillaan  luomaan rauhallisen, rennon ja kauniin tunnelman kotiin. Kun tällainen roolimalli on joulun suhteen ollut tarjolla ja tyrkyllä, en suostu ottamaan sen suurempia paineita joulusta (vaikka välillä tekis vähän mieli), vaan nuo perushommat hoituvat kutakuinkin hymyssä suin.

Onhan näitä vastaavia esimerkkejä ympärillä. Kävin ihanan ystäväni kanssa joululounaalla tuossa viikolla. Hän nojasi pehmeässä ravintolan tuolissa taaksepäin, huokaisi tilanneensa kaikki laatikot erään kartanon pitopalvelusta, ja totesi, että haluaa tänä jouluna päästä niin helpolla kun vaan voi. Sitten ehdotti, että josko Tarja lasit kuoharia?

Siinä ei ole mitään väärää. Tuona hetkenä olin hänestä niin ylpeä. Pitää uskaltaa päästä helpommalla. Se on monesti kaikkien etu. Kuulun tähän koulukuntaan.

Yksi oma tunnustus. Tein tänä jouluna, 37-vuotiaana, ihka ensimmäistä kertaa lanttulaatikkoa. Siitä tuli ihan mahdottoman ihanaa ja hyvää. Siitä taisi tulla minun jouluperinne. Ja arvaatteko, reseptin laittoi samainen ystäväni. Hyvä kiertämään. 

Toinen pohdinnan aihe: joulunpunainen. Se ei ole koskaan ollut se minun juttuni. Tunnustan, kaikki uudessa kodissani oleva joulunpunainen läks 30 minuuttia sitten säilöön vuodeksi. Se on kai minun jouluperinteeni, että punaisten joulukoristeiden kanssa kolme päivää vuodessa riittää. Kynttilämeret,  jouluvalot, sarvet, taljat sun muut luonnonläheiset saavat olla pitkään ennen ja jälkeen joulun. Niiden suhteen ei ole mitään kiirettä. 

Nyt, rentoa iltaa. 

Tänä jouluna on tullut korostetusti nautittua ympäristöstä ja sen kauneudesta. Vasemmalla kukkakauppa Hortensian ikkuna Riihimäellä. Olen monesti kulkenut pimeällä ohi, ja tiedän jo tuon liikkeen näyteikkunoiden jokaisen esineen ulkoa, sillä pysähdyn joka kerta niitä ja kukkia katselemaan. Kaunista on. 

Oikean puoleinen kuva on kotoa. Onni on leveät ikkunalaudat ja mahdollisimman paljon kynttilöitä. 

TallennaTallenna

Koira tekee kodin

Helmillä on nyt kaksi kotia. Täytyy sanoa, että koira tekee kodin ja kiinnittää sopivasti uuteen eloon ja rutiineihinkin. Olen aina rakastanut kävellä koirien kanssa ja nämä pakkaskävelyt Helmin kanssa ovat ihan parasta nyt. 

Jo yli 8-vuotias rouvakoira asui ensimmäiset vuotensa kaupungissa. Sitten hurahti kuusi vuotta maalaiskoirana. Hänestä kuoriutuu täällä esiin fiini kaupunkikoira, joka ei hauku ja joka tepastelee sirolla ja kepeällä askeleella taluttimessa katuja pitkin. Mukavaa eloa. 

Helmille pitäisi kait hankkia joululahjaksi oma peti tänne. Tosin hyvin tuo pärjää ilmankin - löytää itselleen mukavia paikkoja.