Otsikot huutavat, helteet saapuvat. Siitä inspiroituneena askartelin aamun ratoksi uuden talvisen headerin blogiin, vanhan graafisen tilalle. Ei sillä, etteivätkö helteet kelpaisi.
Tiedättekö muuten, minua luullaan aika usein blogiympyröissä pohjoisen naiseksi. Viimeksi tämä tuli esille blogi-ihmisten ilmoilla Pingissa, kun näin taas tuttuja.
Eikä ihan yksi kerta riitä, kun on kuluneina vuosina Helsingin bloggaajatapahtumissa taivasteltu, että voi kun sinä olet sieltä kaukaa tullut tänne asti. Siihen on hauska lisätä, että juu, ihan tuosta 60 km päästä Kanta-Hämeestä.
Joskus naurettiin porukalla ihan kippurassa Marian sohvalla, että miten vintturassa tämä koko homma on, ja alter-egoni menee täydestä aina vaan. Silloin naiset menivät ihan yksityiskohtaiseen ulkonäköanalyysiin asti, että et voi olla etelästä, kun olet ihan lappilaisen näköinen. Sopii minulle :)
Tässä tuli muutamia muisteloita alkavien helteiden alustukseksi. Hauskaa!
Mutta siis, tarkennuksena, Snowland on sielunmaisema. Hyvin rakas sellainen. Ja kovin mielelläni viettäisin enemmän aikaa pohjoisessa ja kunnon talvissa, jotka täältä etelästä tuntuvat monasti puuttuvan.
Joka kesälle muodostuu yleensä jokin vakimesta läheltä. Tämä kesänä se on Tallikahvila, joka sijaitsee vuonna 1787 rakennetussa hevostallissa Tervakoskella. Se on vartin ajomatkan päässä kotoa - helppoa ja herkullista.
Tänään taas, suuria keppimunkkeja ja naanleipä-burgereita. Uusi pizzauuni on vielä testaamatta, joten ainakin yksi reissu tiedossa vielä tällä lomalla.
On jännää, miten jotkut asiat muuttuvat suuriksi ja kai ikuisiksikin, vaikka juuri sillä hetkellä kun Magic Happens, ei edes tajua mitä tuli tehtyä.
Olen kuvannut todella paljon, aina. Jos pitäisi valita omista kuvista top kymppi, eihän tämä listalle mahtuisi millään mittarilla. Mutta jostain syystä tälle kävi näin, tutkimattomat ovat somen ja ihmismielen tiet ja hyvä niin.
Yllä on siis ehkä levinneisyydellä mitattuna suosituin kuvani ikinä ja se jatkaa suvereenisti kulkuaan maailmalla. Pinterestissa kuva kulkee ja kulkee, varmaan ikuisesti.
Asia ei ole aktiivisessa muistissa, mutta kuva pomppii hauskasti vastaan siellä sun täällä. Blogin statistiikkoja kurkkaamalla pääsee jäljille, missä nyt mennään. Pinterest toki huutaa hoosiannaa koko ajan.
Pinterest kertoo, että kuvaa on nyt pinnattu + 47K kertaa. En tiedä, onko tuossa luvussa mukana kaikki, sillä kuva seikkailee siellä useampana versiona. Huh.
Minulle iski nyt kova kuume päästä Gotlantiin, kun näitä vanhoja juttujani plarasin. Ehkä ensi touko-kesäkuussa, kesän alussa Gotlanti on nimittäin superhyvä!
Kaivelin huvikseni pitkästä aikaa oman blogin statistiikkoja ja esiin nousi kaksi kaunista blogia, jotka ovat nostaneet kuvan omiin postauksiinsa, asianmukaisine linkityksineen - hyvähyvä. Tässä nämä teillekin vinkiksi, uutta kesäluettavaa vaikkapa.
Kuvan saatesanat: Inspired by lakeside cocktails, linens, summer fragrances, bike rides, bare legs and watermelon juice. The idea of spending summer days in this perfect little Scandinavian summer home.
SF Girl By Bay:
Kauniiksi lopuksi vielä Pinterestin jälkeen suosituin paikka, jossa kuva mukana. Monille tuttu:
Nyt on taas se aika vuodesta. Metsän kuormaa täytyisi jaksaa hieman keventää, jotta saa syssyn ja talven varalle smoothieaineksia ja suuta muutoinkin makiaksi.
Aiempina vuosina olen poiminut mustikkaa paljon. Nyt huomaan välillä vain istuvani metsässä kaatuneen puun rungolla, ja katselevani kun lapset ja Helmi-koira syövät suoraan mättäistä. Käyhän se näinkin.
Voi myös olla, että hieman myöhästyin. Vajaa pari viikkoa sitten marjat olivat suuria mollukoita ja niitä oli minusta paljon. Nyt ovat ruppanoita ja katoa on käynyt. Sateet kenties piiskanneet.
Mutta, jonkin verran marjoja olen sentään saanut tuotua keittiöönkin asti.
Jotkut asiat toimivat aina ja juuri sellaisenaan. Mustikkapiirakka on sellainen.
Tunnustaako joku muu menevänsä samalla kaavalla ja ns. alittavansa täydellisen äidin riman? Aina ei kannata hifistellä, kun täydestä menee näinkin, hyvää on ja seurue kiittää. Ei kai kaupan pakastealtaassa olisi kattavaa valikoimaa 'äitien tekemiä' valmispohjia, jos niitä ei kukaan ostaisi.
Unohdan joskus jopa tuon nk. reseptin, vaikkei siinä juuri unohdettavaa ole. Mutta tunnustan useamman kerran googlanneeni postaustani tarkistaakseni kermaviilitäytteen suhteet. Heh!
Ihan ensiksi tämän kuvan tarina, sillä se ansaitsee tulla kerrotuksi.
Kävelin keväällä Pasilassa, Radiokadun tuntumassa, jossa toinen toimistomme sijaitsee. Takana oli huono päivä ja fiilikset olivat ankeat. Bussipysäkillä kohtasin katuun maalatun sanan, joka kirjaimellisesti pelasti koko päiväni. Pysähdyin miettimään tuntematonta, jonka statement ja tavallaan käskykin, auttoi tarttumaan hetkeen. Vaikka sana oli täysin anonyymi, se tuntui silti välittämiseltä.
Kuva, jonka Tarja Leponiemi (@tarjasnowland) julkaisi
Rakelkin saapui pian linjoille kommentoimaan ja ympyrä sulkeutui nopsaan. Hauskoja sattumuksia. Katutaiteen ystävän sydäntä tietysti lämmittää tekijän löytyminen ja tarina sanan takana. Tässä vielä tarina Rakelin sanoin, kannattaa katsoa:
. . .
Jos on katutaide DIY-hommaa, on myös neulominen. Muotoilen tästä aasinsillan seuraavaan aiheeseen.
Olen pariin otteeseen bisnes- ja markkinointiseminaareissa kuullut suomalaisyrityksen tarinan ja aina miettinyt, että tuossa on ideaa ja perustajien innostus omaan juttuun on ollut käsin kosketeltavaa. Nyt lomalla sain vihdoin aikaiseksi testata palvelua käytännössä.
Raivasin hieman tilaa työhuoneeseen. Oikeastaan raivausta ei tarvinnut juurikaan tehdä, sillä huone on ollut pitkään lähes käyttämättä. Etätyöpäivät olen jostain syystä viettänyt jo pitkään ruokapöydän ääressä. Laitoin lasten legot vain sivuun ja keskellä huonetta olleen työpöydän seinän viereen. Pariovet kiinni ja ajatukset muualle.
Voidaanko sanoa, että koukutuin melko helposti. Päivän aikana otin kolme tuntia: pari puolituntista ja yhden vartin session. Näitä lyhyempiä harjoituksia pystyy ihan hyvin tekemään, vaikka lapset ovat kotosalla.
Huomasin, että valikoimassa on joogan lisäksi myös paljon muuta, mm. coretreeniä, rentoutusta, mindfulnesia, monenmoisia erityisharjoitteita. Kaikentasoista ja -tehoista.
Hauskalta kuulostaa myös vartin hyppynarusessio. Pitää kaivaa huomenna hyppis esiin ja kokeilla. Satoja ja satoja tunteja eri nyrkkeilysaleilla viettäneenä voin kertoa, että väline on tuttu.
Oletko kokeillut nettijoogaa tai nettijumppaa, tykkäsitkö?
Nämä olivat ne ekat sessiot:
. . . .
(Tämä ei ole maksettu mainos, omasta innostuksesta kirjoitin.)
Mieleeni tuli reilu kuukausi takaperin muutamia ajatuksia sisustamisesta ja bloggaamisesta. Tein tämän postauksen luonnoksiin. Unohdin, nyt löysin uudelleen ja päätin viimeistellä julkaistavaan kuntoon.
Sisustusblogia pidetään monesti sillä taustavireellä, että kotona muuttuu jotain jatkuvasti, edes vähäsen. Eiks niin? Monesti sisustusblogaajat etsivät jatkuvasti jotain uutta, lähes maanisesti, sillä se on rakas harrastus ja siitä saa sisältöä elämään ja samalla blogiin, tottakai.
Niin minä ainakin tein. Ja kyllä, sain sisältöä elämään. Vuorovaikutus toisten samanhenkisten kanssa oli myös aivan mahtavaa. On toki edelleen, en sitä sano!
Tilanne on nyt vaan se, että täällä kotonani ei ole tapahtunut sisustamisen suhteen kerrassaan yhtään mitään yli puoleen vuoteen. Jäin oikein pohtimaan, eikö mitään uutta ole hankittu, löydetty, tuunattu tai saatu. Ei ole.
Tilanne muuttuu varmasti joskus, ajan kanssa. Toisinaan elämän muut käänteet vaan ovat niin sukkelia, että rakas harrastus, jonka luuli olevan "ikuinen", tippuukin pois, kun energia suuntautuu muihin asioihin.
Luovuuden ehtyminen ja kaikenlaisen tuunailun ja kodin laittamisen loppuminen on itsessään ollut minulle yllättävän suuri kriisin paikka. Mutta pakko ei ole paras muusa. Tosin teen luovaa työtä, olen aina tehnyt, joten käytettävissä olevat luovuusvarastot ovat suuntautuneet toisaalle ja ylijäämää ei ole jäänyt omiin touhuihin.
Toisaalta asumisen suhteen tavoitetila voisikin olla se, että jossain kohdin tullaan siihen pisteeseen, että mitään ei tarvitse muuttaa, poistaa tai lisätä. Tässä pisteessä ollaan nyt.
Instasta löysin muutaman kotikuvan viimeisen puolen vuoden ajalta. Kuten blogiani pidempään seuranneet huomaatte, mikään ei ole muuttunut. Minua ei haittaa, lähinnä se on jonkinlainen helpotus - ei tarvitse...
Tietyt asiat ovat ja pysyvät. Jokainen aamu juon kahvit Bumlingin alla, ja se riittää. Olemassa olevista tärkeistä esineistä tulee hyvä mieli ja ympärilleen ei kaipaa lisää.
Loppuun vielä ihan muuta asiaa. Tiedättekös. Täällä asuu jo kahdeksantoista vuoden verran koiraviisautta, nimittäin kaksi veteraania. Ensimmäisessä kuvassa esiintyvä Helmi täytti juuri kahdeksan ja viimeisten kuvien Juri on jo yli kymmenen. Aika rientää.
Oma kesäni alkoi Italiassa, Sardiniassa reilu viikko sitten. Olin reissussa tyttöni kanssa ja tässä muutamia kuvia ja fiiliksiä matkalta. Kaikki nämä kuvat ja vähän lisääkin, löytyy Instagram-tililtäni.
Suora lento Sardiniaan ottaa aikaa vain reilut kolme tuntia. Aika kohtuullinen aika matkustaa valkohiekkaisille paratiisirannoille, ja sen jälkeen sitten on, mistä valita.
Majoituimme Porto Conteen, jossa rantaa ja poukamaa riittää. Hotellissamme Dei Pinissa oli oma, suuri yksityisranta, joka on erittäin hyvä juttu lapsen kanssa ja miksei yksin tai kaksinkin reissatessa. Tasokas hotelli oli muutoinkin nappivalinta, elämä oli helppoa ja hotellissa oli sopivasti ns. ekstraa, jota kovasti kaipasinkin. Kunnon lomailua siis.
Hotellimme oli kaikin puolin kaunis. Kuvissa yllä hotellin näköalaravintola, jossa tarjoiltiin aamiaiset ja illalliset. Otin puolihoidon, koska lapsi oli mukana ja tarkoitus oli lomailla maksimaalisesti, ei juosta ruuan perässä. Hyvä päätös.
Satuimme olemaan hotellin ainoat suomalaiset ja tykkäsin. Hotellin asiakaskunta oli pääasiassa lomailevia italialaisia mantereen puolelta. Joukkoon oli ripoteltu muutama jenkki, britti, saksalaisia ja itävaltalaisia.
Kaikki, siis aivan kaikki, puhuivat minulle automaattisesti italiaa, ja kun en osannut sujuvasti vastata, ihmetyksen ilme valtasi kasvot. Vai olikohan niin, että yhden kerran joku puhui ranskaa. No, joka tapauksessa menen ilmeisesti ulkonäköni puolesta kokolailla täysin italialaisesta.
Turkoosi meri ja valkeat rannat olivat lomassa se ykkösjuttu, mutta viihtyvyyttä paransi hotellin kaunis allas, jossa uin joka päivä omat "kuntoiluni".
Hotellin privarannan vieressä on julkinen La Bombarde Beach, joka on sekin aivan mahtava (alla). "Kaislavarjoravintolassa" tuli käytyä useampaankin kertaan, viinillä tai Coronalla ja pikkupurtavalla.
Yksi hienoimpia lomamuistoja kauniiden maisemien ja lämmön lisäksi oli se, kun tanssimme eräänä iltana hotellin rantahiekalla tyttären kanssa JVGn Hehkuu -biisin tahdissa.
Tuota hetkeä en taida unohtaa koskaan. Tyttäreni otti alla olevan kuvan, kun tanssit oli tanssittu.
Algherossa kannattaa käydä kaupunkivisiitillä. Eritoten muurien ympäröimä vanha kaupunki on näkemisen arvoinen. Alue on suht pieni, joten lapsenkin kanssa sen voi kävellä ristiin rastiin ja koluta huoletta jok'ikisen kujan.
Hotellimme lähellä oli myös tämä poukama (alla), johon voi sujahtaa maailmalta piiloon, jos siltä tuntuu.
Alla Lazzaretton ranta, joka on hyvä. Rannalla on pari ravintolaa ja sitä valkoista hiekkaa ja turkoosia merta aivan riittävästi.
Stintinon rannalla, alla, on kuvattu Bond-leffaa ja sitä kehutaan taivaallisen kauniiksi rannaksi. Halusin nähdä sen ehdottomasti.
Ranta oli tukkotäynnä turisteja ja kirjavanaan erivärisiä aurinkovarjoja. Esteettinen kokemus jäi siis hieman vajaaksi, sillä pidän rauhallisemmasta meiningistä. Mutta kaunishan se oli. Eritoten turistisesongin ulkopuolella varmasti pala taivasta maan päällä.
Sardinia oli ja on ihana. Haluan takaisin! Ehkä joskus..
Taidan tehdä juuri alkaneen kesäloman aikana vielä toisenkin postauksen reissusta, kunhan saan kaivettua parempia kuvia esille.
