12/26/2016

Tämän haluaisin nähdä


Olen ensimmäiseltä koulutukseltani graafinen suunnittelija ja muutamat taidekoulut on tullut aikanaan käytyä. Mukaan opintoihin on aina lukeutunut ns. perinteisiä ja pakollisia taideopintoja; esimerkiksi kaikenmoista maalaamista, alastonmallin piirtämistä, tunnettujen teosten kopioimista, asetelmia piirtäen ja maalaten, maisemia, pilkuntarkkoja lyijykynäpiirroksia, laveita öljyväritöitä, grafiikkaa eri menetelmin, valokuvausta, taidehistoriaa jne jne...

Olen aina tykännyt aivan kaikesta, ollut kaikkiruokainen "taidekokeilija", ja yrittänyt parhaani vaihtelevalla menestyksellä. Jonkin verran töitä on säilynyt jopa näihin päiviin. 

Nyt olkkarin seinällä roikkuu yksi. Sen tehtävänantona oli aikanaan "valitse sinua kiinnostava taideteos, tutustu tyylisuuntaan, tutki miten se on tehty (tekniikat, värit, rakenne...) ja kopioi se mahdollisimman tarkasti". 

Valitsin ranskalaisen André Derainin teoksen, joka edustaa fauvismia. Tyylissä käytetään voimakkaita, todellisuudesta vääristyneitä värejä, vahvaa viivaa, ja liioiteltuja piirteitä. Muistan viehtyneeni kyseiseen työhön, koska se on silti hyvin luonnollisen näköinen. Siinä on kaikki tarpeellinen muttei mitään ylimääräistä (hyvän taiteen tärkeä kriteeri?)

Yksinkertaisuudessaan se sai ja saa edelleen ajattelemaan, kuka tuo pariisilainen nainen oli, miten päätyi malliksi, mitä teki ja kuinka eli. Oli hän kuka tahansa, niin katseessa on voimaa ja se vangitsee. Vaikken sisustamisessa ole kirkkaiden värien ystävä, tämän maalauksen voimakkaat ja  hieman murretut värit koukuttavat. 

Löysin taulun nyt muutossa taas, ja laitoin olohuoneen seinälle kokeilumielessä. Siihen jäi. Olen kehystyttänyt tämän Porissa ammattilaisella 16 vuotta sitten ja hyvä niin, sillä muuten se ei taatusti olisi enää "hengissä". 

Eräässä keskustelussa tässä taannoin tuli taide puheeksi. Lähinnä teokset, jotka ovat vaikuttaneet ja saaneet aikaan vahvoja tunteita. Kerroin muutamasta muusta ja sitten tästä. Jäimme miettimään, missä tämä alkuperäinen maalaus oikeasti edes on. Selvitin ja yllätyin. Se on ihan lähellä: Kööpenhaminassa National Gallery of Denmarkissa, museon pysyvässä kokoelmassa. Ihan pieni pakottava tarve tuli päästä katsomaan livenä - ehkä vuonna 2017? 





Tässä alkuperäinen teos:

Woman in a Chemise, 1906
French Art 1900-1930 at Statens Museum for Kunst





TallennaTallenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...