1/04/2016

Trendioraakkeli tuijottaa hirsiseinää



Minä ja trendit olemme aika etäällä toisistamme, minulla kun on tapana kirmata omia latujani näissä hommissa. Mutta, tokihan kerron, kun kysytään. Mielipiteitä löytyy aina.

StyleRoom / Laura koosti tekstin, jossa käsitellään eri henkilöiden näkemysten pohjalta tämän vuoden sisustustrendejä; värejä, ilmiöitä ja tuotteita. Jutusta tuli hauska. Siellä on mukana monta tuttua, ja vastausten kokonaisuus on kiintoisa. Jutun voi lukea täällä. 

Koko homma päättyy sanoihin:

Unohdetaan geometrisuus - en jaksa enää, sitä on joka tuutti pullollaan.

Arvaa kuka?

Yksi ajatus vielä aiheesta. Haluat vaikkapa uuden lipaston eteiseen, koska sellainen tarvitaan. Entäpä jos kaivaisitkin sukulaisten varastosta mummon vanhan piirongin, vaikka se olisikin hieman huonossa kunnossa. Liina päälle vaan. Ja maalia, sitten kun ehtii? Sehän voisi olla hauska?

. . .


Laitan tähän kuvitukseksi Instakuvat viikonlopulta. Sopivat mutkan kautta aiheeseen, sillä olimme reissussa ystäviemme luona. Heidän kotinaan on sukutila, jonka 1800-luvulta peräisin olevassa suuressa hirsitalossa ei varsinaisesti ole sijaa ihan viimeisimmille villityksille.

Talo on remontoitu kokonaan, ja täysin vanhaa kunnioittaen. Fiilis talossa on mieletön, lähes pyhä. Kun kolme päivää tuijottaa käsin veistettyjä hirsiä, ja miettii syntyjä syviä, olo on aika.. No sees.

Sisustuksessakin voisi muistaa, kaiken kertakäyttökulttuurin ja materian haalimisen keskellä, että tosi trendikästä voipi olla vaikkapa juurikin se hirsi. Se on ollut muodissa jo aika kauan, on ekologinenkin, kauhean kestävä, ja äärettömän kaunis.


. . .








6 kommenttia:

  1. Onpa ollut komeat puitteet viikonloppureissulla! Täälläkään ei tuijotella trendien perään (vaikka niistä juuri kirjoitin :D), vaan sisustetaan niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvät puitteet, pani miettimään ;)
      Omista fiiliksistä on paras ammentaa..

      Poista
    2. Niin, ja ihanaa uutta vuotta sinne kaikkien vanhojen aarteiden keskelle!

      Poista
  2. Ihanat hirsiseinät! :) Hirsiseinät luovat aivan erilaisen tunnelman kotiin ja itse ainakin tykkään kotonamme pyöröhirsiseinistä kun ovat persoonallisemmat kuin tavalliset suorat seinät :) Oikein mukavaa uutta alkanutta vuotta sinulle Tarja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Riitta, hyvää alkanutta vuotta! Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä, hirsiseinä on kaunis ja materiaalissa on sopivasti luonnetta.

      Poista
  3. Hei Tarja! Päätin heittää sinua #blogisitarina-haasteella! Olisi kiinnostavaa tietää kuinka blogisi sai alkunsa ja miten se on ajan kuluessa muuttunut, etenkin kun en ole alusta saakka sinua seuraillut :) Jos kiinnostaa tarttua haasteeseen niin käyppä kurkkaamassa lisää http://elamanisanoina.blogspot.fi/2016/01/blogisitarina.html

    Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...