12/27/2016

Olohuone kolmesta suunnasta


Nyt luvassa vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Kaivoin pitkästä aikaa kameran esiin muutoin kuin työn puolesta. Nappasin tänään valoisalla muutaman kuvan, ja sehän tapahtuu sukkelaan, kun neliöitä on suht vähän. Tämä on tällainen kompakti maailma.  

Seuraavassa olohuone simppelisti kolmesta suunnasta. OH on pieni välitila kahden suuren huoneen välissä. Hauska ja kodikas, jonne ei mahdu mitään ylimääräistä. Kaikkia huoneita erottavat pariovet ja olohuoneessa on ikkunaerkkeri, joten valoa riittää. 



Leveät ikkunalaudat ovat ilo, niillä voin toteuttaa ehtymätöntä asettelutarvettani. Tavarat seilaavat... 


Ateneumista lähettivät Helene Schjerfbeckista kertovan kirjan, joka kuuluu uuteen Ateneumin taiteilijat -kirjasarjaan. En päässyt aikaisemmin syksyllä työkiireiden vuoksi julkistustilaisuuteen, mutta olipa ihana saada kirja näin jälkikäteen, lämmin kiitos. Ateneumissa on muuten maailman laajin, 200 teoksen kokoelma Helenen töitä.




Etätyöt hoituvat tämän vanhan pienen talonpoikaispöydän äärellä. Ikean neljän euron jakkaralle on heitetty talja. Se on nätti, mutta ergonomiassa on toivomisen varaa. Tähän täytyy saada joskus parannus. Se tulee varmasti vastaan jossain jonain päivinä, on skandinaavista vintagea tai uutta. Mutta etsimällä sitä ei löydä. 


12/26/2016

Tämän haluaisin nähdä


Olen ensimmäiseltä koulutukseltani graafinen suunnittelija ja muutamat taidekoulut on tullut aikanaan käytyä. Mukaan opintoihin on aina lukeutunut ns. perinteisiä ja pakollisia taideopintoja; esimerkiksi kaikenmoista maalaamista, alastonmallin piirtämistä, tunnettujen teosten kopioimista, asetelmia piirtäen ja maalaten, maisemia, pilkuntarkkoja lyijykynäpiirroksia, laveita öljyväritöitä, grafiikkaa eri menetelmin, valokuvausta, taidehistoriaa jne jne...

Olen aina tykännyt aivan kaikesta, ollut kaikkiruokainen "taidekokeilija", ja yrittänyt parhaani vaihtelevalla menestyksellä. Jonkin verran töitä on säilynyt jopa näihin päiviin. 

Nyt olkkarin seinällä roikkuu yksi. Sen tehtävänantona oli aikanaan "valitse sinua kiinnostava taideteos, tutustu tyylisuuntaan, tutki miten se on tehty (tekniikat, värit, rakenne...) ja kopioi se mahdollisimman tarkasti". 

Valitsin ranskalaisen André Derainin teoksen, joka edustaa fauvismia. Tyylissä käytetään voimakkaita, todellisuudesta vääristyneitä värejä, vahvaa viivaa, ja liioiteltuja piirteitä. Muistan viehtyneeni kyseiseen työhön, koska se on silti hyvin luonnollisen näköinen. Siinä on kaikki tarpeellinen muttei mitään ylimääräistä (hyvän taiteen tärkeä kriteeri?)

Yksinkertaisuudessaan se sai ja saa edelleen ajattelemaan, kuka tuo pariisilainen nainen oli, miten päätyi malliksi, mitä teki ja kuinka eli. Oli hän kuka tahansa, niin katseessa on voimaa ja se vangitsee. Vaikken sisustamisessa ole kirkkaiden värien ystävä, tämän maalauksen voimakkaat ja  hieman murretut värit koukuttavat. 

Löysin taulun nyt muutossa taas, ja laitoin olohuoneen seinälle kokeilumielessä. Siihen jäi. Olen kehystyttänyt tämän Porissa ammattilaisella 16 vuotta sitten ja hyvä niin, sillä muuten se ei taatusti olisi enää "hengissä". 

Eräässä keskustelussa tässä taannoin tuli taide puheeksi. Lähinnä teokset, jotka ovat vaikuttaneet ja saaneet aikaan vahvoja tunteita. Kerroin muutamasta muusta ja sitten tästä. Jäimme miettimään, missä tämä alkuperäinen maalaus oikeasti edes on. Selvitin ja yllätyin. Se on ihan lähellä: Kööpenhaminassa National Gallery of Denmarkissa, museon pysyvässä kokoelmassa. Ihan pieni pakottava tarve tuli päästä katsomaan livenä - ehkä vuonna 2017? 





Tässä alkuperäinen teos:

Woman in a Chemise, 1906
French Art 1900-1930 at Statens Museum for Kunst





TallennaTallenna

12/25/2016

Uuden elämän joulu, stressipohdintaa ja yök joulunpunaista

En sitten ehtinyt tänne toivottelemaan hyvää joulua ennakkoon, mutta hyvää ja rauhallista joulupäivän iltaa! Kerrottakoon, että ensimmäinen joulu uudessa elämäntilanteessa on nyt takana ja hyvin se meni. 

Joulussa parasta on hyvä ruoka, kynttilöiden valomeri, kiireettömyys - vuodesta toiseen. Ja yksi mikä on ihan parasta, ollut aina, on jonkinsorttinen treenaaminen joulun aikaan. Sitäkin pääsin tänä jouluna tekemään, vaikka lapset ovat luonani. Aatonaattona ja tänään joulupäivänä kävin salilla. Salitreenissä on se hyvä puoli, että jopa ylensyöneenä se onnistuu hienosti. Painot liikkuvat livakkaan, kun kroppa on täynnä energiaa. 

Tänä jouluna pysähdyin miettimään stressiä, sitä kuuluisaa joulustressiä. En henkilökohtaisesti ymmärrä totaalisen joulustressin syvintä olemusta. Onko se suorituspainetta, näyttämisen halua, kulissia?

Jäin miettimään omaa äitiäni. En muista hänen koskaan olleen jouluna kierroksilla tai kireä. Hän on aina tehnyt, mikä on hyvältä tuntunut. Ei ole ylisuorittanut, ja on silti onnistunut omilla keinoillaan  luomaan rauhallisen, rennon ja kauniin tunnelman kotiin. Kun tällainen roolimalli on joulun suhteen ollut tarjolla ja tyrkyllä, en suostu ottamaan sen suurempia paineita joulusta (vaikka välillä tekis vähän mieli), vaan nuo perushommat hoituvat kutakuinkin hymyssä suin.

Onhan näitä vastaavia esimerkkejä ympärillä. Kävin ihanan ystäväni kanssa joululounaalla tuossa viikolla. Hän nojasi pehmeässä ravintolan tuolissa taaksepäin, huokaisi tilanneensa kaikki laatikot erään kartanon pitopalvelusta, ja totesi, että haluaa tänä jouluna päästä niin helpolla kun vaan voi. Sitten ehdotti, että josko Tarja lasit kuoharia?

Siinä ei ole mitään väärää. Tuona hetkenä olin hänestä niin ylpeä. Pitää uskaltaa päästä helpommalla. Se on monesti kaikkien etu. Kuulun tähän koulukuntaan.

Yksi oma tunnustus. Tein tänä jouluna, 37-vuotiaana, ihka ensimmäistä kertaa lanttulaatikkoa. Siitä tuli ihan mahdottoman ihanaa ja hyvää. Siitä taisi tulla minun jouluperinne. Ja arvaatteko, reseptin laittoi samainen ystäväni. Hyvä kiertämään. 

Toinen pohdinnan aihe: joulunpunainen. Se ei ole koskaan ollut se minun juttuni. Tunnustan, kaikki uudessa kodissani oleva joulunpunainen läks 30 minuuttia sitten säilöön vuodeksi. Se on kai minun jouluperinteeni, että punaisten joulukoristeiden kanssa kolme päivää vuodessa riittää. Kynttilämeret,  jouluvalot, sarvet, taljat sun muut luonnonläheiset saavat olla pitkään ennen ja jälkeen joulun. Niiden suhteen ei ole mitään kiirettä. 

Nyt, rentoa iltaa. 



Tänä jouluna on tullut korostetusti nautittua ympäristöstä ja sen kauneudesta. Vasemmalla kukkakauppa Hortensian ikkuna Riihimäellä. Olen monesti kulkenut pimeällä ohi, ja tiedän jo tuon liikkeen näyteikkunoiden jokaisen esineen ulkoa, sillä pysähdyn joka kerta niitä ja kukkia katselemaan. Kaunista on. 

Oikean puoleinen kuva on kotoa. Onni on leveät ikkunalaudat ja mahdollisimman paljon kynttilöitä. 


TallennaTallenna

12/16/2016

Koira tekee kodin

Helmillä on nyt kaksi kotia. Täytyy sanoa, että koira tekee kodin ja kiinnittää sopivasti uuteen eloon ja rutiineihinkin. Olen aina rakastanut kävellä koirien kanssa ja nämä pakkaskävelyt Helmin kanssa ovat ihan parasta nyt. 



Jo yli 8-vuotias rouvakoira asui ensimmäiset vuotensa kaupungissa. Sitten hurahti kuusi vuotta maalaiskoirana. Hänestä kuoriutuu täällä esiin fiini kaupunkikoira, joka ei hauku ja joka tepastelee sirolla ja kepeällä askeleella taluttimessa katuja pitkin. Mukavaa eloa. 




Helmille pitäisi kait hankkia joululahjaksi oma peti tänne. Tosin hyvin tuo pärjää ilmankin - löytää itselleen mukavia paikkoja.

11/29/2016

Uuden kodin olkkari


Ensinnäkin kiitos, täydestä sydämestä, kaikille edelliseen postaukseen kommentteja ja tsemppejä laittaneille. Tuo postaus sai niin hurjat lukijamäärät, että sekin yllätti minut. Toisaalta, oli mukava valaista asiaa omin sanoin, sillä on myös mukava jatkaa kirjoittelua ja kuvailua tänne "omaan valtakuntaan". 

No, siirrytäänkö sitten suoraan asiaan? Vaikka olkkariin?




Täällä vuokrakiviseinien sisällä on pääasiassa kaikkea vanhaa, siis sellaista, joka tuli mukana edellisestä kodista. Uutta en ole juurikaan hankkinut paria mattoa lukuun ottamatta. Vanhat kalut näyttävät täällä taas ihan uusilta. 

Muuttuneessa elämäntilanteessa näköjään mukavan olon saa aikaan myös ne tutut asiat ja tavarat. Tämä nyt ihan käytännön kautta todettua... 




Uusi olkkari on tosi pieni. Se on tavallaan hauska välitila kahden suuren makkarin välissä. Alimmaisesta kuvasta hahmottuu parhaiten tilan koko. 

Olohuoneessa on seinän kokoinen erkkeri leveine ikkunasyvennyksineen (johon voi luppoaikana (?) asetella kaikkea kaunista). Molempiin makuuhuoneisiin on pariovet, toiset lasiset, toiset umpinaiset. Kaikki avaamalla koko koti on valoisa - siitä minä tykkään. Myös erkkerin ikkunat tuovat paljon valoa. 

Olohuoneeseen, läpikulkutilaan, mahtuu käytännössä yksi sohva ja keskelle kulkuväylää kevyt lepakkotuoli. Se nahkainen, joka oli joskus pakko saada. Tykkään edelleen. Lisäksi olkkarissa on vanha astiakaappi toimittamassa tv-tason virkaa. Vanha pieni talonpoikaispöytä oli ennen tyttären huoneessa ja puinen limsakori on aina kulkenut matkassa. 

Ja katossa aarteeni, messinkinen bumling-lamppu. Se jos mikä tekee kodin, säteilee kuin aurinko. 





Kuvat ovat Instagramista, sillä sinne on mukava räpsiä. Järkkäri majailee kaapissa, mutta se on sentään muutettu. 




TallennaTallenna

11/21/2016

Muutto ja muutos. Isoja asioita.


Elämä muuttaa muotoaan, välillä isostikin. Aikakaudet loppuvat ja uudet alkavat.

Sitä kautta blogikin muuttuu, jos sitä päättää pitää yllä, ja minä olen päättänyt. Hiljaiselollahan tämä on pitkään ollut; sisustaminen on ollut elämässä se vähiten kiinnostava seikka. Vaan nyt alkaa pikkuhiljaa jälleen esteetikko minussa nostaa päätään.

Tätä blogia on kirjoiteltu aluksi rintamamiestalosta monet vuodet, viimeiset kuutisen vuotta uudesta hirsitalosta metsien keskeltä ja nyt on vuorossa yhden naisen ja kahden lapsen 67-neliöinen vuokrakoti 1950-luvun kerrostalossa keskellä kaupunkia. Maiseman vaihdokset, nyt ja aiemminkin, ovat olleet erilaisia. 

Mutta, kuten kuvasta näkyy, tutut asiat kulkevat mukana. Nyt ne tekevät kodin ihan uudenlaisten (vanhojen ja paksujen) kiviseinien sisälle. 

Jatketaan tästä. 





11/07/2016

Uusi lemmikki - Ville!


Ville muutti kesällä meille ja saa nyt hetkensä täälläkin. Instassa hän on alvariinsa. Annoin periksi pientä pörröistä lemmikkiä halajanneelle tytölleni. Onneksi, sillä Villehän on kerrassaan ihana.




Kyseessä on venäjän kääpiöhamsteri eli talvikko. Harmaa tottakai, kts. edellinen postaus... Tämä kaveri kesyyntyi parissa päivässä ja on aivan ihana syliteltävä ja tosi lunki kaveri. Hoito on ollut vaivatonta, tytär siivoaa suurimman osan ja ruokkii tunnollisesti. Allergiaakaan ei ole meille tullut, vaikka tässä hieman riskillä meninkin. Ajattelin toiveikkaasti, että eihän tuollaiselle kananmunan kokoiselle talvikko-pallolle voi olla allerginen.

Tässä muuten hamsteriyhdistyksen sivuilta suora lainaus talvikon tyypistä ja rakenteesta. Tämä saa aikaan hymyn. "Hamsterin tulee muistuttaa muodoltaan kuulaa, jossa ei ole kaulaa tai vyötäröä havaittavissa. Jalat ovat lyhyet ja tuskin näkyvissä kropan alta."

Katsokaa nyt :)  





11/06/2016

H&M Home - harmaata

Kävin viikko takaperin pitkästä aikaa sisustusostoksilla. Harmaat ja siniharmaat vetivät puoleensa ja tässä reissun saldo. Lisää kuvia luvassa varmasti sitten, kun saan näitä paikoilleen. 

En ole sisustanut pariin liki vuoteen yhtään mitään yhtään missään, mutta mikään ei taida olla muuttunut, oma maku tai valikoima. Tätä samaa harmonista harmaata se taisi silloin olla. Kelpaa edelleen! Ja kukat on aina jees.

. . .

Siinä ovat pari eripituista ja etnisesti kuvioitua mattoa, lasipurkissa oleva kynttilä (cottonilta tuoksuva koti, mikä se on?), kylppärin matto, mattoihin sopiva koristetyynyn päällinen, käsipyyhkeet (jalohortensia = suosikki), ja suuri pellavatyynyliina. 







7/19/2016

Uusi header ja sijaintiasiaa


Otsikot huutavat, helteet saapuvat. Siitä inspiroituneena askartelin aamun ratoksi uuden talvisen headerin blogiin, vanhan graafisen tilalle. Ei sillä, etteivätkö helteet kelpaisi.

Tiedättekö muuten, minua luullaan aika usein blogiympyröissä pohjoisen naiseksi. Viimeksi tämä tuli esille blogi-ihmisten ilmoilla Pingissa, kun näin taas tuttuja. 

Eikä ihan yksi kerta riitä, kun on kuluneina vuosina Helsingin bloggaajatapahtumissa taivasteltu, että voi kun sinä olet sieltä kaukaa tullut tänne asti. Siihen on hauska lisätä, että juu, ihan tuosta 60 km päästä Kanta-Hämeestä. 

Joskus naurettiin porukalla ihan kippurassa Marian sohvalla, että miten vintturassa tämä koko homma on, ja alter-egoni menee täydestä aina vaan.  Silloin naiset menivät ihan yksityiskohtaiseen ulkonäköanalyysiin asti, että et voi olla etelästä, kun olet ihan lappilaisen näköinen. Sopii minulle :)

Tässä tuli muutamia muisteloita alkavien helteiden alustukseksi. Hauskaa!

Mutta siis, tarkennuksena, Snowland on sielunmaisema. Hyvin rakas sellainen. Ja kovin mielelläni viettäisin enemmän aikaa pohjoisessa ja kunnon talvissa, jotka täältä etelästä tuntuvat monasti puuttuvan.

Hyviä heinäkuun helteitä! 







TallennaTallenna

7/17/2016

Tallikahvilassa



Joka kesälle muodostuu yleensä jokin vakimesta läheltä. Tämä kesänä se on Tallikahvila, joka sijaitsee vuonna 1787 rakennetussa hevostallissa Tervakoskella. Se on vartin ajomatkan päässä kotoa - helppoa ja herkullista.

Tänään taas, suuria keppimunkkeja ja naanleipä-burgereita. Uusi pizzauuni on vielä testaamatta, joten ainakin yksi reissu tiedossa vielä tällä lomalla.

Katso täältä edellinen postaukseni runsaampine kuvineen. Niin, tosiaan, tuollahan se inspiraatiokin palasi...








(Ja hei lapsiperheet, se on ihan lähellä Puuhamaata, vinkki.)




7/15/2016

Suosituin kuvani ikinä


On jännää, miten jotkut asiat muuttuvat suuriksi ja kai ikuisiksikin, vaikka juuri sillä hetkellä kun Magic Happens, ei edes tajua mitä tuli tehtyä.




Olen kuvannut todella paljon, aina. Jos pitäisi valita omista kuvista top kymppi, eihän tämä listalle mahtuisi millään mittarilla. Mutta jostain syystä tälle kävi näin, tutkimattomat ovat somen ja ihmismielen tiet ja hyvä niin.

Yllä on siis ehkä levinneisyydellä mitattuna suosituin kuvani ikinä ja se jatkaa suvereenisti kulkuaan maailmalla. Pinterestissa kuva kulkee ja kulkee, varmaan ikuisesti.

Asia ei ole aktiivisessa muistissa, mutta kuva pomppii hauskasti vastaan siellä sun täällä. Blogin statistiikkoja kurkkaamalla pääsee jäljille, missä nyt mennään. Pinterest toki huutaa hoosiannaa koko ajan.

Pinterest kertoo, että kuvaa on nyt pinnattu + 47K kertaa. En tiedä, onko tuossa luvussa mukana kaikki, sillä kuva seikkailee siellä useampana versiona. Huh. 









- - -


Minulle iski nyt kova kuume päästä Gotlantiin, kun näitä vanhoja juttujani plarasin. Ehkä ensi touko-kesäkuussa, kesän alussa Gotlanti on nimittäin superhyvä! 

Olen postannut Gotlannista 14 kertaa,

Furillen, ahh - pääsenköhän tuonne vielä joskus...?


- - -


Kaivelin huvikseni pitkästä aikaa oman blogin statistiikkoja ja esiin nousi kaksi kaunista blogia, jotka ovat nostaneet kuvan omiin postauksiinsa, asianmukaisine linkityksineen - hyvähyvä. Tässä nämä teillekin vinkiksi, uutta kesäluettavaa vaikkapa.





Blissful Blog:




Salad Days:

Kuvan saatesanat: Inspired by lakeside cocktails, linens, summer fragrances, bike rides, bare legs and watermelon juice. The idea of spending summer days in this perfect little Scandinavian summer home






SF Girl By Bay:
Kauniiksi lopuksi vielä Pinterestin jälkeen suosituin paikka, jossa kuva mukana. Monille tuttu:








7/10/2016

Mustikkapiirakkaa ja tunnustuksia


Nyt on taas se aika vuodesta. Metsän kuormaa täytyisi jaksaa hieman keventää, jotta saa syssyn ja talven varalle smoothieaineksia ja suuta muutoinkin makiaksi.

Aiempina vuosina olen poiminut mustikkaa paljon. Nyt huomaan välillä vain istuvani metsässä kaatuneen puun rungolla, ja katselevani kun lapset ja Helmi-koira syövät suoraan mättäistä. Käyhän se näinkin.

Voi myös olla, että hieman myöhästyin. Vajaa pari viikkoa sitten marjat olivat suuria mollukoita ja niitä oli minusta paljon. Nyt ovat ruppanoita ja katoa on käynyt. Sateet kenties piiskanneet.

Mutta, jonkin verran marjoja olen sentään saanut tuotua keittiöönkin asti.




Jotkut asiat toimivat aina ja juuri sellaisenaan. Mustikkapiirakka on sellainen.


Tunnustaako joku muu menevänsä samalla kaavalla ja ns. alittavansa täydellisen äidin riman? Aina ei kannata hifistellä, kun täydestä menee näinkin, hyvää on ja seurue kiittää.  Ei kai kaupan pakastealtaassa olisi kattavaa valikoimaa 'äitien tekemiä' valmispohjia, jos niitä ei kukaan ostaisi.

Unohdan joskus jopa tuon nk. reseptin, vaikkei siinä juuri unohdettavaa ole. Mutta tunnustan useamman kerran googlanneeni postaustani tarkistaakseni kermaviilitäytteen suhteet. Heh!






TallennaTallennaTallennaTallenna

7/07/2016

Katutaidetta ja arvonnan voittaja




Ihan ensiksi tämän kuvan tarina, sillä se ansaitsee tulla kerrotuksi.

Kävelin keväällä Pasilassa, Radiokadun tuntumassa, jossa toinen toimistomme sijaitsee. Takana oli huono päivä ja fiilikset olivat ankeat. Bussipysäkillä kohtasin katuun maalatun sanan, joka kirjaimellisesti pelasti koko päiväni. Pysähdyin miettimään tuntematonta, jonka statement ja tavallaan käskykin, auttoi tarttumaan hetkeen. Vaikka sana oli täysin anonyymi, se tuntui silti välittämiseltä.

Huhuilin sanan perään kuvan kera Instassani, ja Hende (kirjoittaa myös Hendenvaara-blogia) tiesi heti kertoa, että kyse on toimittaja-taiteilija Rakel Liekin 'teoksesta'.





Rakelkin saapui pian linjoille kommentoimaan ja ympyrä sulkeutui nopsaan. Hauskoja sattumuksia. Katutaiteen ystävän sydäntä tietysti lämmittää tekijän löytyminen ja tarina sanan takana. Tässä vielä tarina Rakelin sanoin, kannattaa katsoa:






. . . 

Jos on katutaide DIY-hommaa, on myös neulominen. Muotoilen tästä aasinsillan seuraavaan aiheeseen. 


"Hymyile" sopii saatesanaksi ja mukaan lisätään nyt vielä "Onnea"!

Kun voitto meni bloggaajalle, laitetaankin hieman painetta sinne suuntaan. Ehkä näemme kirjan neulejuttuja ihan livenäkin joskus Pilviraitti-blogissa.







TallennaTallenna

7/06/2016

Nettijoogailua


Kokeilin tänään Yogaian nettijoogaa

Olen pariin otteeseen bisnes- ja markkinointiseminaareissa kuullut suomalaisyrityksen tarinan ja aina miettinyt, että tuossa on ideaa ja perustajien innostus omaan juttuun on ollut käsin kosketeltavaa. Nyt lomalla sain vihdoin aikaiseksi testata palvelua käytännössä.

Raivasin hieman tilaa työhuoneeseen. Oikeastaan raivausta ei tarvinnut juurikaan tehdä, sillä huone on ollut pitkään lähes käyttämättä. Etätyöpäivät olen jostain syystä viettänyt jo pitkään ruokapöydän ääressä. Laitoin lasten legot vain sivuun ja keskellä huonetta olleen työpöydän seinän viereen. Pariovet kiinni ja ajatukset muualle.




Voidaanko sanoa, että koukutuin melko helposti. Päivän aikana otin kolme tuntia: pari puolituntista ja yhden vartin session. Näitä lyhyempiä harjoituksia pystyy ihan hyvin tekemään, vaikka lapset ovat kotosalla. 

Huomasin, että valikoimassa on joogan lisäksi myös paljon muuta, mm. coretreeniä, rentoutusta, mindfulnesia, monenmoisia erityisharjoitteita. Kaikentasoista ja -tehoista.

Hauskalta kuulostaa myös vartin hyppynarusessio. Pitää kaivaa huomenna hyppis esiin ja kokeilla. Satoja ja satoja tunteja eri nyrkkeilysaleilla viettäneenä voin kertoa, että väline on tuttu. 

Oletko kokeillut nettijoogaa tai nettijumppaa, tykkäsitkö? 






Nämä olivat ne ekat sessiot:




. . . .


(Tämä ei ole maksettu mainos, omasta innostuksesta kirjoitin.)

. . . .


TallennaTallenna

7/05/2016

Ei mitään uutta, eikä pakolla


Mieleeni tuli reilu kuukausi takaperin muutamia ajatuksia sisustamisesta ja bloggaamisesta. Tein tämän postauksen luonnoksiin. Unohdin, nyt löysin uudelleen ja päätin viimeistellä julkaistavaan kuntoon.





Sisustusblogia pidetään monesti sillä taustavireellä, että kotona muuttuu jotain jatkuvasti, edes vähäsen. Eiks niin? Monesti sisustusblogaajat etsivät jatkuvasti jotain uutta, lähes maanisesti, sillä se on rakas harrastus ja siitä saa sisältöä elämään ja samalla blogiin, tottakai.

Niin minä ainakin tein. Ja kyllä, sain sisältöä elämään. Vuorovaikutus toisten samanhenkisten kanssa oli myös aivan mahtavaa. On toki edelleen, en sitä sano!

Tilanne on nyt vaan se, että täällä kotonani ei ole tapahtunut sisustamisen suhteen kerrassaan yhtään mitään yli puoleen vuoteen. Jäin oikein pohtimaan, eikö mitään uutta ole hankittu, löydetty, tuunattu tai saatu. Ei ole.





Tilanne muuttuu varmasti joskus, ajan kanssa. Toisinaan elämän muut käänteet vaan ovat niin sukkelia, että rakas harrastus, jonka luuli olevan "ikuinen", tippuukin pois, kun energia suuntautuu muihin asioihin.

Luovuuden ehtyminen ja kaikenlaisen tuunailun ja kodin laittamisen loppuminen on itsessään ollut minulle yllättävän suuri kriisin paikka. Mutta pakko ei ole paras muusa. Tosin teen luovaa työtä, olen aina tehnyt, joten käytettävissä olevat luovuusvarastot ovat suuntautuneet toisaalle ja ylijäämää ei ole jäänyt omiin touhuihin.





Toisaalta asumisen suhteen tavoitetila voisikin olla se, että jossain kohdin tullaan siihen pisteeseen, että mitään ei tarvitse muuttaa, poistaa tai lisätä. Tässä pisteessä ollaan nyt. 

Instasta löysin muutaman kotikuvan viimeisen puolen vuoden ajalta. Kuten blogiani pidempään seuranneet huomaatte, mikään ei ole muuttunut. Minua ei haittaa, lähinnä se on jonkinlainen helpotus - ei tarvitse...

Tietyt asiat ovat ja pysyvät. Jokainen aamu juon kahvit Bumlingin alla, ja se riittää. Olemassa olevista tärkeistä esineistä tulee hyvä mieli ja ympärilleen ei kaipaa lisää.







Loppuun vielä ihan muuta asiaa. Tiedättekös. Täällä asuu jo kahdeksantoista vuoden verran koiraviisautta, nimittäin kaksi veteraania. Ensimmäisessä kuvassa esiintyvä Helmi täytti juuri kahdeksan ja viimeisten kuvien Juri on jo yli kymmenen. Aika rientää. 


. . .


Ja vielä, kun Bumling taas mainittu.
Jos koet Bumlingin menevän tunteisiin, kurkkaa tämä tauluni Pinterestissa. Päivittelin taas:


7/04/2016

Sardinia, Italia (rakastan..!)


Hyvää kesää hoi! 

Oma kesäni alkoi Italiassa, Sardiniassa reilu viikko sitten. Olin reissussa tyttöni kanssa ja tässä muutamia kuvia ja fiiliksiä matkalta. Kaikki nämä kuvat ja vähän lisääkin, löytyy Instagram-tililtäni. 




Suora lento Sardiniaan ottaa aikaa vain reilut kolme tuntia. Aika kohtuullinen aika matkustaa valkohiekkaisille paratiisirannoille, ja sen jälkeen sitten on, mistä valita.

Majoituimme Porto Conteen, jossa rantaa ja poukamaa riittää. Hotellissamme Dei Pinissa oli oma, suuri yksityisranta, joka on erittäin hyvä juttu lapsen kanssa ja miksei yksin tai kaksinkin reissatessa. Tasokas hotelli oli muutoinkin nappivalinta, elämä oli helppoa ja hotellissa oli sopivasti ns. ekstraa, jota kovasti kaipasinkin. Kunnon lomailua siis.




Hotellimme oli kaikin puolin kaunis. Kuvissa yllä hotellin näköalaravintola, jossa tarjoiltiin aamiaiset ja illalliset. Otin puolihoidon, koska lapsi oli mukana ja tarkoitus oli lomailla maksimaalisesti, ei juosta ruuan perässä. Hyvä päätös.

Satuimme olemaan hotellin ainoat suomalaiset ja tykkäsin. Hotellin asiakaskunta oli pääasiassa lomailevia italialaisia mantereen puolelta. Joukkoon oli ripoteltu muutama jenkki, britti, saksalaisia ja itävaltalaisia.

Kaikki, siis aivan kaikki, puhuivat minulle automaattisesti italiaa, ja kun en osannut sujuvasti vastata, ihmetyksen ilme valtasi kasvot. Vai olikohan niin, että yhden kerran joku puhui ranskaa. No, joka tapauksessa menen ilmeisesti ulkonäköni puolesta kokolailla täysin italialaisesta. 





Turkoosi meri ja valkeat rannat olivat lomassa se ykkösjuttu, mutta viihtyvyyttä paransi hotellin kaunis allas, jossa uin joka päivä omat "kuntoiluni".

Hotellin privarannan vieressä on julkinen La Bombarde Beach, joka on sekin aivan mahtava (alla). "Kaislavarjoravintolassa" tuli käytyä useampaankin kertaan, viinillä tai Coronalla ja pikkupurtavalla.






Yksi hienoimpia lomamuistoja kauniiden maisemien ja lämmön lisäksi oli se, kun tanssimme eräänä iltana hotellin rantahiekalla tyttären kanssa JVGn Hehkuu -biisin tahdissa.




Tuota hetkeä en taida unohtaa koskaan. Tyttäreni otti alla olevan kuvan, kun tanssit oli tanssittu.




Algherossa kannattaa käydä kaupunkivisiitillä. Eritoten muurien ympäröimä vanha kaupunki on näkemisen arvoinen. Alue on suht pieni, joten lapsenkin kanssa sen voi kävellä ristiin rastiin ja koluta huoletta jok'ikisen kujan. 




Hotellimme lähellä oli myös tämä poukama (alla), johon voi sujahtaa maailmalta piiloon, jos siltä tuntuu. 





Alla Lazzaretton ranta, joka on hyvä. Rannalla on pari ravintolaa ja sitä valkoista hiekkaa ja turkoosia merta aivan riittävästi.




Stintinon rannalla, alla, on kuvattu Bond-leffaa ja sitä kehutaan taivaallisen kauniiksi rannaksi. Halusin nähdä sen ehdottomasti.

Ranta oli tukkotäynnä turisteja ja kirjavanaan erivärisiä aurinkovarjoja. Esteettinen kokemus jäi siis hieman vajaaksi, sillä pidän rauhallisemmasta meiningistä. Mutta kaunishan se oli. Eritoten turistisesongin ulkopuolella varmasti pala taivasta maan päällä.





Sardinia oli ja on ihana. Haluan takaisin! Ehkä joskus..

Taidan tehdä juuri alkaneen kesäloman aikana vielä toisenkin postauksen reissusta, kunhan saan kaivettua parempia kuvia esille. 

Nautinnollista kesää ja lomia teille! 

- - - 

Sardinian rantoja näet listattuna myös täältä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...