5/14/2015

Keittiömme | Our Kitchen


Otin köökissä muutaman kuvan. En ole tainnut muutamaan vuoteen kertoilla mitään keittiöstämme, joten kirjoittelen tähän mukaan joitan tietoja ja kokemuksiani. 

Keittiömme on U-mallinen hirsitalon keittiö ja pinta-alaa siinä on noin 14 neliötä. Lattia on vaaleanharmaata laattaa, jonka koko on 33X33 cm. Tuo laatta on just sopivan värinen tänne, koska sen yleisilme on hyvin vaalea, mutta lika ei siinä näy. 

Välitilassa on valkoista kiiltävää fasettihiottua metrokaakelia. Valitsin laatan viitisen vuotta sitten ja silloin tuo malli ei ollut vielä ns. lyönyt läpi. Sittemmin siitä tuli todellinen sisustushitti, ja kyseistä laattaa näkyy todella paljon kuvissa ja kodeissa. Yläosa aina kattoon asti on valkoista suurta mattapintaista laattaa. Kiintokalusteiden ovet ovat korkeakiiltoista valkoista. Kaikki matskut on helppo pyyhkäistä, ja keittiö on aina suht valkoinen vaikken siivousihminen olekaan. 

Mielestäni tämä köökki on ihan tavallinen ja siellä valmistuu ihan tavallista ruokaa. U-malli toimii hyvin. Keittiö on mukavasti kulkureitillä, mutta se on silti erotettu olkkarista seinänpätkällä, koska emme halua että keittiön sotkut näkyisivät olohuoneen puolelle. 




Fasettihiottu kaakeli toimii meillä hyvin, koska meillä on niin valoisaa. Valo leikkii mukavasti kaakelin pinnalla. Meillä on kaksi astiakaappia, joista toinen on olohuoneen puolella (kuvassa), ja toinen erkkerissä. Minusta olisi ihanaa omistaa todella suuri keittiö, jonne mahtuisi myös vanhoja astiakaappeja sun muuta, mutta näissä neliöissä mennään näillä reunaehdoilla ja keittiö on simppeli.  Avohyllyt eivät tule kuuloonkaan, koska missä minä sitten säilyttäisin kaikki riemunkirjavat kipot. Parempi että ovat piilossa, sillä astiakokoelmani on aika sekalainen. 

Ikkunasta on näkymä pihalle ja metsään, maisema on minulle mieleinen. Liesi ja huuva sijaitsevat  kulmassa, muualle ne eivät oikeastaan olisi mahtuneetkaan. Kaikki seinien koukut ovat imukuppeja, sillä en halua porata laattoihin reiän reikää. 





Alla olevassa kuvassa näkyvä hirsikulma pienentää keittiötä, kaappeja ei mahdu seinälle niin pitkälti, mutta hirsirakentamisessa se on tällaista välillä. Toisaalta kulma on hauskan näköinen ja antaa tilaa keinutuolille.  





Yksi parhaista sisustusideoistani ikinä oli tuoda keittiöön nojatuoli, tässä tapauksessa keinutuoli. Suosittelen. Keittiössä tulee vietettyä aikaa, mutta siellä on myös mukava istuskella toimien ohessa, vaikka kahvia juoden. Jos syön yksin, syön yleensä keinussa. Kahvit juon myös aamuisin monesti siinä. Aamun somet ja uutiset tsekkaan myöskin yleensä tuossa ennen töihin lähtöä.  




Keittiön ja olohuoneen välisellä seinänpätkällä on suuri kiintokalustekaappi, joka seisoo siroilla jaloilla ja on ruuvattu seinään kiinni. Kolme suurta laatikkoa kätkevät sisäänsä kaikki kuiva-aineet sun muut. Tämä on osoittautunut superideaksi käytännössä. Laatikosto on kevyen näköinen, valo menee yli ja ali. Sen päällinen on samaa laminaattitasoa kuin keittiön muutkin tasot. Vetimet ja ovet ovat niinikää samat kuin muualla keittiössä. 




Takana häämöttää ruokailuerkkeri, jossa on kaikilla kolmella sivulla isot ikkunapinnat. Helmin vierestä vasemmalta lähtevät portaat yläkertaan. 


Semmoinen keittiö, ihan sopiva meille.


10 kommenttia:

  1. Todella toimivan näköinen ratkaisu. Jos teidän sijaan minä ja perheeni asuisi talossanne, istuisin ihan varmasti itsesi tavoin eniten juuri tuossa keittiön keinutuolissa, hih , mitä mielikuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa Riitta, näinhän se voisi olla. Kiva kommentti ja ajatelma! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mukava postaus. Meillä on yhtenäinen keittiö- olohuone ja kiikku niiden välissä.Voi tarvittaessa kääntää keittiöön tai vastaavasti pyöräyttää olkkariin jos vaikkapa katsoo televisiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ja rennolta :). Keinutuolit on kyllä parhaita. Haluaisin semmoisen perinteisen joskus, mutta koon puolesta ei välttämättä sovi tuohon.

      Poista
  3. Onpa hyvä idea tuo nojatuoli! Tosi kivannäköinen ja keittiökin on kaunis :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja käytännöllistä. Minulla tosin olisi jalat jatkuvasti mustelmilla jos keinutuoli olisi keittiön ja ruokailutilan välissä niinkuin teillä. Noista laatoista tykkään kanssa aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina. Tuo tuoli on aika siro :) Pitkäjalaksinen ei taitaisi mahtuakaan näin hyvin.

      Kiitos! Laatat on hyvät, arkiseen menoon oikein sopivat.

      Poista
  5. Hei meillä olisi tehtävänä päätös mitä valitaan uuden kodin lattian materiaaliksi. Vaihtoehtoina laatta tai laminaatti. Laatta taitaa viedä voiton, mutta mua mietityttää että jääkö siihen todella helposti kaikki jäljet.. esim.jalkapohjista/siivousjäljet. valkoinen laatta olisi toiveissa. uskaltaako lapselle antaa mustikoita syötäväksi lainkaan (ellei halua siniviolettia lattiaa), onko puolen vuoden päästä lainkaan astioita ehjänä..? kuulisin mielelläni kommentteja ja kokemuksiasi laattalattiasta keittiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ei jää mitään jälkiä, jos pinta on oikeanlainen. Nuo laatat on eläväpintaista ja lasitettua - ei huokoista pintaa, joka imee kaiken. Näihin ei jälkiä ole jäänyt.

      Ehdotus/Vinkki: ota laattakaupasta muutama laatta kotiin testiin ja kokeile mitä niihin jää kiinni. Minulla oli erilaisia laattoja viikon verran lattialla lojumassa ennen lopullisia valintoja. Siitä pystyi hyvin näkemään, missä laatassa ei näy koirankarvat ja liat ;)

      Kaikki toki hajoaa, mitä lattialle tippuu, mut yllättävän vähän sitä lastenkaan kanssa tavaraa on hajonnut. Ehkä mulla oli vaan nopeat refleksit ;)

      - Tarja

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...