1/24/2015

Pinnasohva | Pinnsoffa


Tässä on uudistuvan erkkerimme ensimmäinen uusi kaluste; pinnasohva, josta olen haaveillut ainakin vuoden, ellen kauemminkin. Ja sehän on rikkikin jo...! Elämä on, ja minä myös.





Hieman hirvitti ostaa ihan uutta kalustetta, sillä meillä ei pysy kolhuitta mikään. Oikeassa olin. Toinen lapsista on jo saanut vahingossa aikaan oman puumerkkinsä = naarmun. Minä itse sorruin kasausvaiheessa perinteisenä suomalaisena naisena perinteisen suomalaisen miehen perusvirheeseen, jota kutsutaan kuulemma termillä "vartti liikaa". Kiitos miehelleni, joka lohdutti, että tämä on kaikille huonekaluja koskaan kasanneille miehille tuttua juttua. 

Sohvan istuinosa ei ole täyspuuta, se on levyä. Paketissa tuli mukana kuusiokoloavain, joka olisi ollut oikein passeli tämän kasamiseen. Sillä pikkuavaimella näet ei voi vääntää liikaa. Hain kuitenkin mieheni verstaalta hieman tuhdimman avaimen, ja innoissani väänsin yhdessä kohdassa sen vartin liikaa, voimalla tottakai. Nyt on sekin termi itse koettu ja selvitetty, ja ketään ei voi syyttää. Eli mölyt mahaan, ja totean vain, että täyspuu on jatkossakin se mun juttu. Tuolit taidan etsiä käytettyinä jostakin, hahhaa.

Sohva on kuitenkin kaunis, sopivan kokoinen ja hyvä istua, joten tällä mennään. Pienistä kolhuista viis - nehän kuuluvat elämään.


. . . . 


This new black wooden sofa is comfortable to sit and looks beautiful.
Now I'm wondering what kind of table goes with this.






16 kommenttia:

  1. Tosi ihana sohva! Ja pienet kolhut vaan tuo lisää särmää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Olen itsekin tyytyväinen soffaan :). Kolhuja täytyy osata rakastaa - näinhän se menee.

      Poista
  2. Aivan ihana sohva, ja sopii täydellisesti tuohon kohtaan :). Sävykin on kiva kontrasti vaaleaan tilaan, ja muodostaa hyvän parin valaisimen kanssa. Kun on tyylillisesti noin hyvän valinnan tehnyt, niin kolhuista viis ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja - sanasi ovat todellista balsamia haavoille ;). Kyllä se tästä, taljaa päälle ja silleen. Ja mustalla maalitussillahan voi varmaan sitten jatkossa tätä entrata, kun kolhut arvatenkin tästä vaan lisääntyvät.

      Poista
  3. Kolhuista huolimatta, pinnasohva on kyllä kaunis yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, just tuo simppeli muotokieli minuakin ihastuttaa. Kolhut ei ehkä niinkään, mutta no can do ;)

      Poista
  4. Onnea uudelle pinnasohvalle. Komea, tyylikäs yksilö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Rouva M <3, aina meinaan kirjoittaa sinun nimesi, ennenkuin muistan että M vain :)

      Poista
  5. No voihan... Mutta pienet kolhut kuuluvat huonekaluihin ja saavat ne istuvaman näköiseksi paikkaansa, eikö ;)
    Komea se on!

    VastaaPoista
  6. Kaunis pinnasohva ja passaa niin hyvin paikalleen <3 Ja mitäs pienistä kolhuista. Vartti sinne tai tänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :)
      Nimenomaan, hyvin sanottu tuo vartti sinne tai tänne, ei se ole niin vimosen päälle. Kivaa sunnuntaita.

      Poista
  7. Elämä kolhii j a elämään kuuluu pienet (ja joskus isommatkin) kolhut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, kolhuista viis :)

      Tarja

      Poista
  8. upee pinnasohva ! sopisi meillekkin noiden 70-luvulta olevien pinnatuolien kaveriks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Varmasti sopisi hyvin. Mäkin tässä nyt metsästelen ja katsastelen vanhoja pinnatuoleja kaveriksi :), saas nähdä koska ja missä tärppää.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...