12/15/2014

Kirkasvalon voittaja on...!



Kuvat Innolux.

Osallistuitte Innolux Rondo Led -kirkasvalon arvontaan liki 140:n mielenkiintoisen ja valaisevan kommentin kera.  

Olen kokeillut kirkasvalolaitetta työpöydälläni nyt parin viikon ajan. Kiirettä on pitänyt, ja olen istunut työpöytäni ääressä verrattain vähän ja reissannut enemmän. Niinä päivinä, kun olen päässyt nauttimaan kirkasvalosta muutaman tunnin, tehon olen kyllä huomannut. Olo on energinen, eikä vielä illallakaan aivan naatti. Jatkan kokeilua mielenkiinnolla, ja tulen jakamaan kokemuksia hieman pidemmältä ajalta täällä blogissakin.

Kotimaisen Innoluxin koko kirkasvalovalikoiman näet kerralla täällä. Esimerkiksi tuo yllä olevassa kuvakollaasissakin esiintyvä kattoon ripustettava Candeo on todella herkku. Se toimii keinukytkimensä ansiosta niin tavallisena kattovalaisimena, kuin kirkasvalona ja siten vaikkapa aamupalapöydän aurinkona. 

Sitten vielä se arvonta. 


Onnea Jani! 



Voitit juuri itsellesi auringon, Rondo LEDin.
Otan sinuun yhteyttä pikimmiten. Toivottavasti saat valosta apua, kuten minä sain. 
Hyvää joulun odotusta tämän lahjan myötä sinulle ja kiitokset ihan jokaiselle arvontaan osallistuneelle.



. . . .


Postaus on sponsoroitu.
Kiitokset team Innolux! 




2 kommenttia:

  1. Voitto oli oikein mieluisa yllätys. Tämä tuo kaivattua piristystä ja valoa :) Laitoin yhteystiedot sähköpostiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jani! Saatkohan valon jouluksi, se on jo matkalla :). Onnea vielä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...