12/30/2013

Nyt on ison kiitoksen aika!

Ajatukset ovat jo kovin vuodessa 2014. Mutta mitä kaikkea tapahtuikaan blogissa ja sen liitännäisissä kuluneena vuonna 2013. Listaan tähän muutaman erityisen kohokohdan ja kiitoksen.

- Minulla oli blogini suhteen pieni kävijätoive salaisessa mieleni sopukassa. Toive toteutui jo kesäkuussa. Lopulta toive ylittyi tämän vuoden loppuun mennessä yli 100 000 kävijällä. Nöyrä ja iloinen kiitos!

- Instagramiin liityin 33 viikkoa sitten. Innostuin siitä aikalailla. Kuvia tuli vuoden aikana ladattua palveluun yli 820 kpl. Instagram seuraajia minulla on nyt yli 100. Kiitos Te! Menestyin myös eräällä instagram-otoksellani Happy Joe -kisassa, ja tästä kesäisestä tapahtumasta jäi kivat muistot.

- Pinterestiin liityin syksyllä silkasta uteliaisuudesta. Kokosin sinne mm. jouluboardin blogini jouluisista kuvista vuosien varrelta, mutta unohdin kokonaan mainostaa sitä täällä ennen joulua. Mutta siellähän se edelleen on, jos joku haluaa vielä joulufiilistellä. Lisäksi Boardit löytyvät mm. aihealueista: My DIY omille tuunauksille ja rakennelmille, Beautiful Homes sisältää kuvaamiani kauniita koteja, My Home & My Blog -board on pyhitetty omalle kodille, My Crochet sisältää virkkaustöitäni.

Muutamia kuvia on jo pinnattu edelleenkin. Kiitos pinnauksista!

- Sain osallistua muutamaan mukavaan bloggaritapahtumaan vuoden aikana. Niissä tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin, brändeihin ja ilmiöihin. Ja myöskin ihaniin ja lahjakkaisiin bloggarikollegoihin. Kovasti terkkuja kaikille teille, joita olen vuoden mittaan tavannut!

- Kiitos yhteistyöstä ja tapahtumista: Pentik, Pompoti, Tiirinkosken Tehdas, Indiedays, Hanart Oy, Arctips/Töysän Kenkätehdas, Tikkurila, IKEA, Bestseller/ONLY, Lekmer, Lundia, Kesko/Cello/Riihimäen Rautia, Tulikivi, Satuhuone, Sisustus Kullanmurut.

- Facebookiin liitin blogini 'pakon edessä' kuukausi takaperin, koska sitä kysyttiin niin paljon. Huomaan, että tykkääjiä on jo 186. Huippujuttuhan fb blogille on, ja aivan tuiki tarpeellinen. Lämmin kiitos kaikille tykkääjille & seuraajille ja tervetuloa muutkin mukaan!

- Bloglovin'-seuraajia on 70, kiitos Te!

- Ja Bloggerissa 286, kiitos Te!

- Blogilistalla tilaajia on 23, kiitos Te!

- Ai niin. Perustinhan myös kesällä uuden blogin: http://sisustusblogeja.blogspot.fi. Tämä blogi tuli lisäsiiveksi ja sivukonttoriksi tälle Tarja's Snowland blogilleni. Sisustusblogeja-blogiin aloin tehdä esittelyjä kiinnostavista bloggareista ja heidän blogeistaan. Tuo projekti on saanut valtavan hyvän vastaanoton ja esittelyt jatkuvat. Itse asiassa seuraava blogiesittely on jo valmis, julkaisen sen ensi vuoden puolella.


Melkoisesti on tämä bloggausharrastus laajentunut ja saanut uusia muotoja. Onhan tämä nykyisin aikaa vievempää kuin ennen, mutta myös monin verroin palkitsevampaa ja niin mukavaa hommaa.


Nöyrä ja kiitollinen on mieli tästä kaikesta. Haluankin toivottaa sinulle hyvää, onnellista ja inspiroivaa vuotta 2014.


Ensi vuodelle en aseta tavoitteita. Yhden uudenvuodenlupauksen olen kuitenkin tehnyt blogilleni. Kirjoitan enemmän englanninkielisiä tiivistelmiä postauksiini. Suomi on aika pieni kielialue ja huomaan, että yhä enemmän kävijöitä on myös kotimaan rajojen ulkopuolelta.






12/29/2013

ARCTIPS





Mustaa jouluahan täällä Kanta-Hämeessä vietettiin, joten ei auttanut kun nostaa Arctipsit pöydälle. Vaikka paljon mieluumminhan niitä jalassa pitäisi. Joulukuussa oli muutama luminen päivä, ja nuo päivät tepastelin Arctipsit jalassa. Aivan ihanat kengät - kävelytuntuma on kuin tassuttelisi lumessa sukkasillaan, paitsi että kengät ovat hyvin lämpimät. Myös muotokieli puhuttelee. Nämähän ovat kuin sadusta. Lunta odotellessa!

Arctipsini olen saanut Töysän Kenkätehtaan kanssa tekemäni blogiyhteistyön kautta.

- - - - -

I love my Arctips! Arctips are wool felt Lappish boots, hand made in Finland. Walking with Arctips is  like walking in the snow with only wool socks on... So warm and soooo comfy.












12/27/2013

Esittelyssä Peltotien päässä -blogi


Peltotien päässä on kaunis talo, ihanasti sisustettu koti ja aina hyväntuulinen blogi. Kokonaisuus on valloittanut minut ja haluan vinkata tästä teillekin. Käykäähän tutustumassa 'sivukonttorissa', eli Sisustusblogeissa, klik.

Tässä vielä Sisustusblogeja -projektin tausta-ajatuksia, klik.




Kuvat: Peltotien päässä


12/26/2013

Joulu / Christmas 2013




Joulu oli, meni ja oli mukava. 


Tässä kuvia päivien varrelta. Suurin osa kuvista on Instagramistani, jossa meni joulun aikana sadan seuraajan raja rikki, hui ja kiitos!



We had such a nice christmas!









 FEENIKS CAFE, RIIHIMÄKI





PIENIÄ JOULUPUITA
SMALL CHRISTMAS TREES






HERKKUJA JA KIMALLUSTA
GOLDEN TRADITIONS






POMPOTISTA UUSI JOULUKORISTE YLÄOKSALLE
SOMETHING NEW FOR THE CHRISTMAS TREE FROM POMPOTI






PUKKI, JOULUKOIRA HELMI JA TONTTUJA
THE SANTA, CHRISTMAS DOG 'HELMI', AND ELVES





ISOSTA PAKETISTA PYÖRÄHTI VALKEA LUMIPALLO, MAROKKOLAINEN POUF
AND WHITE MOROCCAN POUF FOR ME!







12/24/2013

Kunnostettu rintamamiestalo / Renovated beautiful old house


Ilokseni saan esitellä teille tämän kauniin, kunnianhimoisesti remontoidun ja kunnostetun rintamamiestalon. Talo on rakennettu vuonna 1953. Sen ulkomitat ovat 8 x 9 m. Koti jakautuu kolmeen kerrokseen; yläkerta, keskikerros ja kellarikerros. Kaikki tilat ovat lämpimiä ja otettu kolmihenkisen perheen käyttöön. Talo on remontoitu kauttaaltaan kevään ja kesän aikana vuonna 2011. Tällöin lämmitysmuodoksi valittiin maalämpö. Kellarikerroksessa on lattialämmitys ja kaikkialla muualla talossa vesikiertoiset patterit.

Jaan kodin esittelyn muutamaan eri postaukseen. Linkitän lopuksi kaikki postaukset toisiinsa: kuisti, keittiö, yläkerran makuuhuone ja aula. Lämmin kiitos asukkaille, että sain ikuistaa kotinne, joka hurmasi minut täysin.

Nyt esittelyvuorossa on talon jouluinen keskikerros.

Keskikerrokseen lisättiin 5 cm eristystä. Eristeenä käytettiin ekovillaa. Ikkunat uusittiin, katot paneloitiin ja vanhat puulattiat hiottiin esiin muovimaton ja sementtiliiman alta. Sähköt uusittiin ja kytkimet valittiin Renova -sarjasta. Remontin yhteydessä paljastui, että molemmissa keskikerroksen huoneista on ollut pönttöuunit. Huoneiden kulmissa on lattiassa pyöreät betonivalut ja vanhoja pönttöuunin luukkuja löytyi kellarista. Perheen haaveena on saada jonain päivänä taloon uusi pönttöuuni, vanhoilla luukuilla varustettuna.

---

These pictures are from my friend's house. This totally renovated old house is build in 1953. House is situated in Finland. House has three floors and these pictures are from the middle floor (staircase, living room, playroom, kitchen). Other blog posts from this lovely house are:
renovated kitchen
porch/terrace
master bedroom / upstairs


---


AULA JA PORTAIKKO / HALL AND STAIRCASE


Kun perhe etsi kunnostettavaa vanhaa kotia, haussa oli nimenomaan alkuperäiskuntoinen vanha talo. Tässä talossa he ihastuivat sen avaruuteen ja valoisuuteen. Tämä ominaisuus näkyy erityisesti portaissa. Loivat, valoisat ja leveät portaat ovat yksi talon parhaista puolista.

Kuistilta (kuvassa oikealta) astutaan tähän hurmaavaan ja valoisaan suureen aulaan. Yksi portaikon seinistä poistettiin remontin yhteydessä ja seinän tilalle tehtiin ilmava kaide. Tämä avartaa tilaa ja tekee portaikosta kutsuvan tilan.


old house, renovation, stairs, 1950's house


Leo-koiran peti on laitettu keskeiselle paikalle portaiden alapuolelle. Siitä näkee keittiöön, olohuoneeseen, ulko-ovelle ja kuulee hyvin yläkertaan. Paikalta ehtii myös joka paikkaan nopeasti. Leo monesti istuskelee myös rappusten ikkunan edessä.

Tämä kaunis näkymä avautuu poistetun seinän kohdalta, kaiteen yli portaaseen.


old house stairs, renovation, 1950's house




16-laatikkoiseen, Sisustus Nidosta hankittuun lipastoon mahtuu vaikka mitä. Järjestystä helpottavat laatikoissa olevat nimiplanssit.

Kuistin ja portaikon välissä oleva ikkunapari tuo valoa portaikkoon. Ikkunoiden väliin asetetut  kehystetyt pitsityöt päästävät valon kauniisti lävitseen.



jouluverhot, valkoinen maalaisromanttinen lipasto, numeroidut portaat


Numeroidut portaat ovat nekin kaunis yksityiskohta.


numbered stairs, country style



LEIKKIHUONE / PLAYROOM

Monikerroksisessa talossa on toimivaa ja ihanaa, että lapsella on oma tila myös siellä, missä eniten oleskellaan. Keittiön jatkeena oleva huone onkin tällä hetkellä leikkikäytössä.

Perinteinen rintamamiestalon keskikerros muuntautuu helposti monenlaiseen käyttöön. Nykyisessä leikkihuoneessa on tähän mennessä ollut jo toimisto ja vierashuone. Myöhemmin käyttötarkoitus saattaa vielä muuttua, useinhan rintamamiestaloissa keittiön viereinen huone on erittäin toimiva vaikkapa ruokailuhuoneena.

Leikkihuoneen kalusteet ovat itse kunnostettuja vanhoja löytöjä.


rintamamiestalon sisustus



Liitutauluun raapustetut Erinin laulun sanat ovat niin arkisen kauniit ...
"Sulle annan kaiken vaikket mitään pyydä. Liukumäen rappusista teen..."






OLOHUONE / LIVING ROOM

Olohuoneesta on käynti leikkihuoneeseen ja eteiseen. Suuri massiivinen valkoinen täyspuinen senkki on Helsingistä Sisustus Nidosta. Vanhoja lehtiä löytyi yläpohjasta remontin yhteydessä. Niistä osa kehystettiin ja ripustettiin esille.


talonpoikaiskaappi, pinnatuoli, 1950's house,

piano olohuoneessa, kahdenistuttava nojatuoli


Muhkea buffalo jättituoli on Anttilasta. Askon laadukas harmaa sohva on palvellut jo kymmenen vuotta. Sohvan takana oleva jalkavalaisin on Ikeasta.


talonpoikaiskaappi, lipasto, vanha, valkoinen, old 1950's home, white interior, scandinavian style




SEURAA BLOGIANI / FOLLOW MY BLOG:
FACEBOOK  /  INSTAGRAM  /  BLOGLOVIN   /  PINTEREST



12/22/2013

Joulun kuvat by Anniina Vainionpää



Jouluun kuuluvat oleellisesti sadut ja kuvat.

Minun jouluni ei tule ilman Anniina Vainionpään joulugrafiikoita. Taiteilijaystäväni tekee jokaiselle joululle uuden pienen teoksen, ja lähettää joulukortit grafiikalehtien muodossa. Nämä kuvat ovat minulle tärkeitä ja ne luovat joulun tunnelmaa omalla persoonallisella tavallaan. 

Kiitos Anniina näistä, vuosien varrella tulleista tunnelmista. Haluan toivottaa kuuden vuoden kuvien myötä kaikille lukijoilleni ja blogissa vieraileville rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa.


Tarja

















Christmas art by Anniina Vainionpää


12/20/2013

Uusi banneri


Ilmeisesti joulu ei minua pahemmin stressaa, koska oli aikaa väkertää blogille uusi banneri. Tai voihan sen ajatella niinkin, että annoin tämän itselleni joululahjaksi. Olen jo jonkin aikaa halunnut avartaa blogini yläosan ilmettä, ja päivällä lopputulos sitten pulpahti ulos tässä muodossa.

Edelliseen banneriin verrattuna karsin kuvista puolet pois. Entisessä kuvia oli kymmenen. Jäljelle jääneistä kuvista vain yksi vaihtui uuteen, se on reunimmainen oikealla.

Tyhjään tilaan lisäsin puolestaan muutaman sanan avaamaan ja kiteyttämään blogini sisällön nopsalla kertavilkaisulla hahmotettavaksi.




Valitut sanat puhukoot puolestaan, mutta miksi juuri nämä kuvat, sitä en olekaan koskaan vielä avannut. Nyt.


HARMAANTUNUT PÖLLIJAKKARA
edustaa talomme paikkaa keskellä metsää, luonnon keskellä. Terassillamme on useita pöllijakkaroita, jotka on tehty pihaltamme sahatuista puista. Ne ovat harmaantuneet kauniisti, ja ovat monikäyttöisiä tee-se-itse-kalusteita ympäri vuoden.

LUMIMARJA
on kuvattu läheisen ja tärkeän ystäväni kotona. Ja onhan lumimarjassa selvä yhteys Snowlandiin.

TALONPOIKAISKAAPIN OVET
edustavat edellistä kotiamme. Kaappi hankittiin sinne ja on ns. elämän kestokaluste, joka tulee aina seuraamaan minua.

ANKKURI BRACELET
kuvastaa rakkauttani mereen ja kaikkeen merelliseen. Vaikka asumme kuivalla maalla, kaukana vesistöistä, on merellisyys läsnä sisustustuksessa ja mielessä.

NAHKAINEN LEPAKKOTUOLI JA MAROKKOLAINEN POUF
tämä pari on jollain tapaa blogini ikoni. Tuoli ihastuttaa vuodesta toiseen minua ja monia blogini vakkarilukijoita. Poufissa on ripaus etnisyyttä, joka on pikkuhiljaa hiipinyt jäädäkseen tänne hirsiseinien sisäpuolelle.



12/19/2013

Joulupuut saapuivat taloon!



Pieni pöytäkuusi juurineen päivineen lasipurkkiin ja lipaston päälle.
Rehevä pikkukuusi sinkkiämpäriin ja mummun marjastusjakkaran päälle.

Tässä ovat joulumme somat kuusipuut! 
Tuli mieleen, että ilman koristeita ovat ehkä jopa kauneimmillaan? Tokihan nämä jouluksi koristellaan, mutta yksinkertaisuus kiehtoo...







Pientä pöytäkuusta olen pyöritellyt mielessä koko syksyn, mutta Katjan postaus oli viimeinen niitti. Kiitti!



12/18/2013

Blogiesittelyssä: Punainen Pihlaja


Esittelen erilaisia inspiroivia blogeja ja bloggareita Tarja's Snowlandin sivukonttuurin puolella, eli Sisustusblogeja -nimisessä blogissa.

Nyt esittelyvuorossa on aivan uusi ja tuore tuttavuus; Punainen Pihlaja. Blogi on perustettu viime heinäkuussa 2013. Blogissa ihastuin siihen, että vapaa-ajan kodiksi ja tukikohdaksi aiotusta talosta tulikin pysyväiskoti. Näin se elämä yllättää ja muuttaa muotoaan, nopeastikin. Myös talon tyyli, vahva luonnonläheisyys ja sisustamisen rouheus viehättävät kovasti. Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Punaisen Pihlajan tyylin suhteen.

En tarkalleen muista, miten päädyin blogiin. Muistaisitkohan sinä Hanna? Sellainen aavistus minulla on, että olet käynyt ehkä jättämässä tänne blogiini kommentin, ja olen sitten suunnannut vastavierailulle, ken tietää...

Lämmin kiitos sinulle Hanna, että sain tehdä tämän esittelyn. Hyvää ja rauhallista joulua Pohjanmaalle, Pihlajataloon!


Punainen Pihlaja -blogiesittelyyn pääset tästä, klik.


Täältä voit lukea taustatarinan blogiesittelyilleni; mitä ja miksi?





Kuvat: Punainen Pihlaja


12/17/2013

12/16/2013

Moroccan home decor / Marokkolainen sisustus olohuoneessa


Marokkolainen sisustus on hiipinyt pienin erin tänne hirsiseinien sisäpuolelle. Marokkolaiset nahkarahit, poufit, ovat yleistyneet huimasti kuluneen vuoden aikana niin kodeissa kuin sisustuslehtien sivuilla.

Myös minä olen tyystin menettänyt sydämeni marokkolaisraheille. Ne ovat niin kauniita ja toimivat monessa. Lisäksi kontrasti nahkapoufin ja valkoisten hirsiseinien välillä on hauska ja mielenkiintoinen. Lapsetkin rakastavat makoilla, istua ja kieriä niiden päällä. Majan rakentamiseen ja pienen kävelyharjoitteluunkin ne näköjään käyvät.

Otin muutaman fiiliskuvan olohuoneen marokkolaistyylisistä esineistä. Lyhty on ostettu Tampereen Stockmannilta kymmenisen vuotta sitten. Poufin ikä on mysteeri, se on kierrätyskamaa tori.fi:stä. Joukkueeseen on liittynyt kuvien ottamisen jälkeen vielä toinen, upouusi tummanruskea pouf, josta varmasti lisää myöhemmin.

---

Moroccan home decor looks quite good in a log house also! I like the combination of Moroccan style and Scandinavian & white style.






Sain huollettua vanhan kierrätysrahin uuteen iskuun Liberonin nahanhoitoaineillaVoin lämpimästi suositella tuotteita myös uudempien poufien kunnossapitoon. Kannattaa muuten muistaa, että nahanhoitoaineella ei voi vaihtaa nahan väriä, vaan sävy on valittava mahdollisimman lähelle olemassa olevaa väriä. Tämä ei ole sinänsä ongelma, sillä sävyvaihtoehtoja on useita.

Tätä poufia entrasin vaaleanruskealla ja mustalla nahanhoitoaineella. Poufissa on kultaisia koristeaiheita, mutta nahanhoitoaine ei peitä kultaa, vaan imeytyy vain nahkakohdista.

Mainittakoon vielä, että olen saanut nahanhoitoaineita testattavakseni jo tutuksi tulleen Hanart-blogiyhteistyön kautta.








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...