11/06/2013

Virkattu tyyny






Ajattelin esitellä teille yhden jo aikaisemmin syksyllä valmistuneen käsityön.

Edellisestä virkatusta tyynystä jäi nimittäin muutama isoäidin ympyrä yli. Päätin virkata vielä muutaman lisää ja sain tuunattua ikivanhan ruskean taftityynynpäällisen uuteen uskoon. Olen muistaakseni ostanut tyynynpäällisen ekaan omaan opiskelijakotiini 2000-luvun alussa, ja hyvinhän se palvelee edelleenkin.

Tällä kertaa liitin ympyrät toisiinsa suklaanruskealla langalla, joten tyynystä tuli ilmeeltään aivan toisenlainen, vaikka ympyrät itsessään ovat samaa värimaailmaa edellisen tyynyn kanssa.

Kuvat otin aiemmin syksyllä ja näitä katsellessa tuli taas mieleen, kuinka kaunis ruska tänä vuonna olikaan. Kuluneen puolentoista viikon vallitseva säätila kun on ollut jotain aivan muuta: Suomi-Mordor höystettynä vaakatasossa satavalla jäätävällä sumulla. Harmaa on sisustuksessa niin kiva väri, mutta jotenkin sitä kaipaisi tuonne ulos pikkuhiljaa jo hieman Snowlandia.






Tyynyjen tuunaaminen virkkaamalla on nopeaa ja palkitsevaa hommaa. Parissa illassa syntyy valmista, kun takakappaletta ei tarvitse virkata lainkaan.

Tässä vielä parit 'making of' -kuvat, jotka laitoin aikanaan Instagramiin.






4 kommenttia:

  1. Tosi kauniit sävyt tässä tyynyssä. Ihana väripilkku harmaaseen ja pimeään syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga!

      Tuo kellojen siirto taas jotenkin sinetöi pimeyden. Tulispa jo lumi...!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...