11/29/2013

Joulupukki, tulethan Marokon kautta..






Marokkolaishenkinen sisustus vie kuin varkain mukanaan. Huomaan sen hiipineen olohuoneeseemme hienovaraisesti, mutta kuitenkin merkityksellisesti.

Tällä hetkellä muodissa olevassa etnisessä sisustamisessa juuri eri etnisten tyylien sekoittaminen kiehtoo minua. Ripaus Marokkoa, mukaan Suomesta peuran- ja poronsarvia, taljoja, maailmalta nahkaisia kalusteita ja kyntilöitä. Näistä syntyy olohuoneemme mukava sekasoppa, jossa kuitenkin yhdistävänä tekijänä ovat erilaiset etniset jutut.






Olin työstämässä ensi viikolle postausta kotimme marokkolaiselementeistä, kun muistin Zoco Homen lähestyneen minua meilitse jokin aika sitten. Zoco Home on yritys, joka maahantuo- ja jälleenmyy marokkolaisia sisustustuotteita. He julkaisivat bloggareille suunnatun kilpailun, jossa kannustetaan meitä kokoamaan joulun toivelahjalista mm. heidän tuotteistaan.

Olen vakaasti sitä mieltä, että Pukki voisi tänä vuonna kipaista Marokon kautta ennen tänne mäellemme kipuamistaan. Verkkokaupasta löysin itselleni sopivat lahjat parissa minuutissa. Aijai, katsokaapa.



Rakas Joulupukki, haluaisin nämä Zoco Home -tuotteet:




Ylinnä
Keraamisia harmaita säilytysrasioita ottaisin 2-3 kpl. Rasioita saa kolmessa koossa. Keittiön tasolla, ikkunan alla olisivat niin kauniit. Tai kodinhoitohuoneen tasolla ikkunan alla, jolloin laittaisin näihin vanupuikkoja, vanulappuja ja muuta kätevää. Sijoittaisin nämä ikkunan eteen siksi, että uskon näiden olevan kauneimmillaan kunnollisessa luonnonvalossa, jossa pinta tulee parhaiten esiin. 


Keskellä
Aito Moroccan Pouf! Ja tottakai näin joulun alla lumipallon valkeana. Poufit ovat ovat nahkapaloista ommeltuja, muhkean pyöreitä raheja. Myös lapset rakastavat näitä! Zoco Homen pouf-valikoima on  näyttävä.


Alhaalla
Tässä kauneimmat koskaan näkemäni korikassit. Olen ihastellut näitä siitä lähtien, kun saapuivat kaupan valikoimaan. Kaikki kolme tänne vaan; hopea, musta ja valkoinen! Nämä kimaltavat, paljettipintaiset korikassit toimivat käytössä, mutta myös kauniina osana kodin sisustusta ja erilaisissa säilytystarpeissa.



. . . . . . . . . . . . . . . . 





Zoco Home tarjoaa joulun kunniaksi myös teille lahjan.
Zoco Homen verkkokaupasta saa nyt -10% kaikista ostoksista. Lisäksi tällä hetkellä kaikki tilaukset lähetetään ilman toimituskuluja! 


Alennuskoodi verkkokauppaan: ZHjoulu2013

Alennuskoodi on voimassa 31.12.2013 saakka.






2 kommenttia:

  1. Zoco home tuotteet ovat ihania. Meillä tollainen valkoinen pouf ja haaveilen tarjoitin pöydästä.
    Kauniita

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...