1/29/2013

Banaanikakku

Ilta päättyi ja aamu alkoi banaanikakulla, herkkua! Tämä on blogini kaikkien aikojen ensimmäinen ruokapostaus. Jatkoa kenties seuraa... Kiitos maistuvasta kakusta kuuluu miehelleni :).




200 g muscovadosokeria
2 kananmunaa
200 g kuorittuja banaaneja survottuna
280 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
140 g suolatonta voita sulatettuna

23X13 cm vuoka voideltuna ja jauhotettuna
Kakki on 8-10 hengelle.

Kuumenna uuni 170-asteiseksi.

Mittaa sokeri ja munat ja vatkaa tasaiseksi monitoimikoneella tai sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon survotut banaanit

Lisää jauhot, leivinjauhe, sooda, inkivääri ja kaneli. Sekoita hyvin, niin että kaikki ainekset sekoittuvat kunnolla. Kaada mukaan sulatettu voi ja vatkaa hyvin.

Kaada taikina vuokaan ja tasoittele pinta. Paista uunissa noin tunti tai kunnes se tuntuu koetettaessa kiinteältä ja kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa se sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan.


Meidän uunissa tunti olisi ollut liikaa, kakkua paistettiin 50-54 min. Kakkua kannattaa vaania tarkkaan, jottei mene liian kuivaksi. Kannattaa myös ehdottomasti käyttää tuota muscovadosokeria, sitä saa hyvinvarustetuista marketeista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...