11/25/2011

Kotilieden vuosikerrasta 1936 sidottu kirja, Aarteeni!

Löysin kesällä Riihimäeltä divarista Ihan oikean aarteen. Aarteen käsite on täysin subjektiivinen, tiedän. Minulle Aarre merkitsi Kotilieden 1936 vuosikerrasta sidottua kirjaa. Ihmisillä on ollut tapana teettää aikanaan tällaisia lankasidottuja kirjoja lehtiensä vuosikerroista. Kirja oli hienossa kunnossa, ja hinta oli 58 euroa. Syy miksi hankin juuri tämän kirjan, oli tietysti Martta Wendelinin ihanat kansikuvitukset. Niitä löytyy 32 kappaletta, niin monta lehteä tuona vuonna on julkaistu. Voi kuinka kauniita ne ovatkaan!!! Vanhoja lehtiä on muutenkin todella hauskaa ja mielenkiintoista lukea. Varsinainen aarreaitta. Niistä saa myös todella paljon ajattelemisen aihetta, kun vertaa entisajan eloa tähän nykypäivän meininkiin.

Valokuvasin kansikuvat. Ajattelin laittaa tästä lähtien joka kuukausi uuden kansikuvapäivityksen tänne blogiin. Jos jollakulla on löytyy tämäntyyppinen kirja, nimenomaan Wendelinin kuvittamasta vuosikerrasta, niin saa ehdottomasti  vinkata! Etenkin jos haluaa siitä luopua, mutta toki muutenkin!

Ostin myös muutamia Kotilieden irtonumeroita, täytyypä vielä ottaa niistäkin kansista valokuvat.

Mutta, tässä siis kuvat itse opuksesta. Seuraavassa kirjoituksessa päästään sitten itse asiaan, eli niihin kansikuviin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...